Teuvoksi Teuvon paikalle

Televisiossa pyörii jos jonkinlaisia sisustusohjelmia. Nyt olen saanut kokeilla miltä tuntuisi olla mukana tällaisessa ohjelmassa, ainakin näin kuvittelen. Tapasin viime viikolla kolmesta opiskelijasta muodostuvan ryhmän. He suorittavat Kuopion muotoiluakatemiassa messu- ja näyttelysuunnitteluopintoja. Opiskelijoiden projektina on remonttimme yhteydessä rakennettavan museopedagogisen tilan suunnittelu. Jokaisella opiskelijalla oli omat suunnitelmansa, jotka kävimme läpi vuorotellen. Olimme ennen tätä keskustelleet yhdessä tarpeistamme ja toiveistamme. Haluaisin, että tilassa yhdistyisi käytännöllisyys ja elämyksellisyys. Minulle tutuksi tulleet työpajatilat ovat muistuttaneet koululuokkia, melko tylsiä siis. Olen myös ihmetellyt tilojen käyttöastetta. Ohjattua työskentelyä ei näissä tiloissa joka hetki tapahdu. Nämä ohjaamattomat ajat tilat ovat sitten tyhjillään ja käyttämättömiä, aikamoista tuhlausta minusta. Toivon, että saamme suunniteltua meidän tilastamme mahdollisimman monikäyttöisen. Tilan tulisi olla helposti muunneltavissa erilaisiin käyttötarkoituksiin: työpajaksi, luentotilaksi, olotilaksi jne.

Oli hienoa istua ja kuunnella ja katsella kolme havainnollista ja kiehtovaa suunnitelmaa. Jokaisessa suunnitelmassa oli oma teemansa, jonka ympärille kokonaisuus oli rakennettu. Yhdessä tilaa hallitsi Bysantin mosaiikit, toisessa oli Karjala-teema käspaikkoineen ja kirkkaine väreineen ja kolmannessa liikuttiin venäläisessä kansaperinteessä ja saduissa. Kaikissa kolmessa oli mukana suunnitelmia värimaailman, ornamentiikan, valaistuksen ja kalustuksen suhteen. Suunnitelmia täydensivät hienot oivallukset, jotka palvelevat toivomustani yhdistää käytännöllisyys ja elämyksellisyys yhtenäiseksi paketiksi. Enemmän en taida nyt teille paljastaa, mutta kurkkimalla kuvia pääsette jyvälle eri suunnitelmien sisällöistä.

Kaikissa suunnitelmissa oli ainesta Teuvoksi (Teuvohan voittaa aina Pienet pintaremontit, eikä syyttä). Sisustusohjelmiin verrattuna tilanteeni on helpompi. Minun ei tarvitse valita yhtä suunnitelmaa, vaan voin poimia parhaat ja minua miellyttävimmät ideat, joita työryhmä ryhtyy jatkotyöstämään.

Yölliset älynväläykset

Olen kirjoituksissani maininnut erilaisista projekteista, joita olen täällä kirkkomuseossa aloittanut. Olen rustannut kokoelmapolitiikkaa, kirjoitellut lukuisia apurahahakemuksia (joihinkin on jo tullut vastauksiakin, ei hurraamista ainakaan vielä), järjestänyt koulutuksia ja suunnitellut uusia sellaisia. Yksi paperipino pöydälläni kertoo väreihin liittyvästä selvitystyöstä. Olen myös ryhtynyt järjestämään uudelleen lehtileikearkistoamme. Meiltä löytyy nimittäin useita hyllymetrejä mielenkiintoisia lehtileikkeitä. Ne vaan on arkistoitu systeemillä, joka takaa, että lehtileikkeistä ei juuri ole kenellekään iloa.

Välillä on hyvä pysähtyä katsomaan aikaansaannoksiaan. Pahalta näyttää. Värejä koskevan paperipinon lisäksi pöytätila täytyy muista keskeneräisistä töistä koostuvista paperipinoista ja huoneeni kirjahylly on täynnä mappeihin menossa olevia lehtileikkeitä. Onko minulla tapana aloittaa uusia hommia saamatta mitään koskaan valmiiksi? Siltä itsestä joskus tuntuu, mutta tämä on minun tapani työskennellä. Ja kyllä minä valmistakin saan aikaiseksi, uskokaa pois! Minusta on kiva, että työn alla on yhtä aikaa monta erilaista asiaa. Jotkut asiat ovat kiireellisempiä ja ajankohtaisempia kuin toiset. Kiireellisimmät ja tärkeimmät jutut hoidetaan tietysti alta pois ensimmäisenä ja niiden jälkeen voi päivän fiiliksen mukaan ottaa työn alle sillä hetkellä mielekkäimmältä tuntuvan asian. Jos joku asia tökkää välillä, niin se on hyvä laittaa vähäksi aikaa sivuun. Aina ei tietystikään voi valintoja tehdä oman mielen mukaan, mutta joskus se on mahdollista. Jos hankalan asian pystyy laittamaan taka-alalle hautumaan, siihen liittyvät ongelmat saattavat ratketa yllättävän helposti.

En koskaan vie töihini liittyviä papereita kotiini. Enkä myöskään lue työsähköpostia kotona ja pystyn melko hyvin sulkemaan työasiat pois kotona ollessani. Jossain alitajunnassa ne näistä varotoimenpiteistä huolimatta kuitenkin mielessäni pyörivät ja saan hyvin usein yöllä ajatuksia, jotka ratkaisevat jonkun työhön liittyvän ongelman. Joskus nämä väläykset saattavat ratkaisujen sijaan merkitä yöunien menetystä. Esimerkiksi silloin, kun herään epäilykseen, että muistinkohan varmasti laittaa hälytykset päälle museoon. Rosvoille tiedoksi: pelko on ollut turha ja poliisit tulevat paikalle, jos menette kokeilemaan onneanne.

Yhteistyö kannattaa ja kirpputori myös

Kalenterin sivu on jo ehtinyt kääntyä helmikuulle, enkä ole pystynyt pitämään kiinni päätöksestäni päivittää blogiani kerran viikossa. Vaikka museo ei ole auki, riittää puuhaa toimiston puolella entiseen malliin, tai ehkä jopa enemmänkin. Saan työnkuvani puitteissa olla osallisena monissa Kuopion kaupungin kanssa toimivissa kulttuurityöryhmissä. Tästä olen kovin iloinen. Museomme on osa kirkon organisaatiota. Ei ole itsestään selvää, että kaupungin ulkopuolinen toimija saa osallistua kaupungin kulttuuritoiminnan sisältöjen ja toiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen. Yhteistyö eri kulttuuritoimijoiden kanssa toimii mielestäni hyvin ja on antoisaa ja mukavaa. Toki tapaamiset vievät jonkin verran aikaa ja yleensä niiden kautta huomaan lupautuneeni uusiin työryhmiin tai ilmoittautunut järjestäväni jotain sisältöä erilaisiin tapahtumiin.

Näiden kuvioiden ansiosta me tiedämme toistemme kuulumisista ja suunnitelmista. Emme kilpaile keskenämme emmekä tee päällekkäistä työtä, vaan meillä on mahdollisuus yhdistää vähäiset voimavaramme. Konkreettisena esimerkkinä 25.2. taidemuseolla avautuva Taivaskanavalla -näyttely, jossa kirkkomuseon kokoelmista poimitut ikonit käyvät vuoropuhelua Kuopion taidemuseon kokoelmista löytyvien teosten kanssa. Näin taidemuseo saa hieman spesiaalia sisältöä näyttelykelloonsa ja me puolestamme näkyvyyttä, kun oma museomme on sujettuna. Teen tässä juuri lähtöä taidemuseolle, jossa suunnittelemme näyttelymme yksityiskohtia ja työpajoja. (alalaidassa näkyy ajankohta, jolloin olen laittanut kirjoitukseni blogiini. Se elää omaa elämäänsä. En tee yötöitä ja kello on nyt oikeasti 12.55). Tällaisten projektien lisäksi yhteistyö antaa minulle tärkeää sisältöä työhöni henkilökohtaisella tasolla. Olen saanut tehdä työtä ja tutustua moniin mielenkiintoisiin ihmisiin, joita ilman elämäni ja työni museolehtorina olisi aika paljon värittömämpää. Välillä työajan ja vapaa-ajan rajat hämärtyvät, mutta se on mielestäni merkki siitä, että olen tainnut löytää oman alani ja työpaikkani. (Terveisiä vaan kaikille, joiden kanssa tapaamme perjantaina ravintola Kummisedässä!)

Minulla oli ajatuksena kertoa tämänkertaisessa kirjoituksessani viime sunnuntaina järjestämästämme kirpputoritapahtumasta, joka oli osa Itäisen tanssin aluekeskuksen järjestämää Lasten Pakkaspäivät -tapahtumaa. Ne jotka ovat jaksaneet lukea tänne saakka, saavat nyt seuraavaksi raportin asiasta. Kävijöitä yhden päivän kestänyt tapahtuma keräsi yli 250 ja tuotto oli noin 1850 €, jonka käytämme ikoneiden konservointiin. Tällä hetkellä meillä on kolme Laatokan Valamon luostarista evakuoitua 1700-luvun lopulla valmistunutta ikonia konservoitavana Valamon konservointilaitoksella. Ikonit puhdistetaan ja niille tehdään värien kiinnitystä. Kirpparituloilla saamme kuitattua tämän laskun ja konservoitua ehkä vielä muutamia muitakin ikoneita. Olimme yllättyneitä suuresta kiinnostuksesta ja saamastamme runsaasta positiivisesta palautteesta. Tapahtumassa oli mahdollisuus tutustua Arkkipiispan kotikirkkoon, soittaa kirkonkelloja ja ostaa pientä syötävää paikallisen ortodoksisen seurakunnan järjestämästä kahviosta. Onnistunut tapahtuma järjestetään uudelleen pääsiäisen aikoihin. Tervetuloa!

Väreistä värinää

Uusi vuosi on alkanut ja joulun ajan hiljaisuus ohi. Aloitin vuoden leppoisasti Noro-viruksen parissa. Jouluna talouteemme ilmestynyt telkkari osoittautui tarpeelliseksi hankinnaksi, kun kaikki perheenjäsenet olivat viruksen vuoksi voimattomia tekemään muuta kuin tuijottamaan töllötintä. Nyt virus on onneksi saatu selätettyä ja työkalenteri on alkanut täyttyä kiihtyvään tahtiin. On ryhdyttävä suunnittelemaan kevään koulutustilaisuuksia ja muita pian edessä olevia tapahtumia. Eikä sitä perusnäyttelyäkään sovi tietenkään unohtaa.

Kävin viimevuoden puolella mineeraalivärikurssin, jossa opeteltiin kuinka maa-aineksesta valmistetaan ikonivärejä. Kurssin innoittamana olen ryhtynyt kokoamaan pakettia, jonka avulla esittelemme uudessa perusnäyttelyssä perustietoja näistä väriasioista. Tähän saakka olen suhtautunut väripigmentteihin käytännönläheisesti. Täytyy olla tiettyjä väripurnukoita, joista käytettävät väri sekoitetaan. Joistain väreistä en ole pitänyt, koska ne sekoittuvat emulsioon hankalasti tai ne ovat niin voimakkaita, että peittävät helposti alleen kaikki muut värit. En ole sen kummemmin pohtinut onko värin alkuperä tehtaan laboratoriossa vai onko se tehty luonnon aineksista. Kurssi avasi silmäni väreille uudella tavalla. Mineraali- ja maavärien maailma on varsin jännä ja mielenkiintoinen, eikä missään nimessä yksinkertainen. Minun on pitänyt selvittää itselleni geologian peruskäsitteitä, joista olen viimeksi kuullut joskus peruskoulussa (voi kun olisin ollut innokkaampi oppilas silloin). Myös kemian tunnilla olisi kannattanut kuunnella vähäntarkemmin.

Ikonimaalauksessa käytetyt mineraalivärit valmistetaan jauhamalla erilaisista mineraalimurikoista. Mineraaleilla on jokaisella erilainen kiderakenne, joka säilyy, vaikka murikka jauhetaan hienonhienoksi jauheeksi. Kun ikoni maalataan mineraalivärillä, sen pinta on kauniin kuultava. Tämä johtuu siitä, että eri asentoihin asettuneet kiteiden pinnat heijastavat valoa ja antavat pinnalle erityisen hohteen. Tämä on yksi esimerkki värimaailman hienouksista. Kun tiedän tämän ominaisuuden, minua ei enää haittaa vaikka mineraalivärit sekoittuvat usein munaemulsioon vähän hankalasti. Kurssilla valmistimme sinistä väriä huoman kalliista Lapis Lazul-kivestä. Hienointa Lapis Lazulia saadaan Afganistanista ja värin historiaan liittyy vaikka minkälaisia jännittäviä seikkailuja, joista haluan perusnäyttelyssämme kertoa. Aina ei kuitenkaan tarvitse lähteä Afganistaniin saakka. Kauniita värejä saadaan aikaiseksi ihan kotimaastakin. Jos väriasiat kiinnostavat kannattaa kurkata coloria.net –sivuja, joiden sisältämä tieto sai pääni pyörryksiin. Miten paljon asiaa väreihin liittyykään!

Hyvää joulua!

Lunta tupruttaa ja joulu on ovella. Lomaa minulle ei ole yhtään ylimääräistä päivää. Jouluna onkin ihan kiva olla töissä. Puhelin ei pirise eikä sähköpostiakaan pahemmin satele. Useat ovat aloittaneet jo joulunvieton ja täällä on rauhallista. Ne harvat, jotka vielä ovat töissä, ovat leppoisalla joulumielellä. Kahvipöydässä on tarjolla herkkuja, jos toisenlaista. Töitäkin toki tehdään. Opetusministeriölle suunnattu avustushakemus alkaa olla postitusta vaille valmis. Pohjois-Savon taidetoimikunnan apurahan sain käsistäni jo aamupäivällä. Illalla sitten vastaanotamme perheeseemme uuden asukkaan. Asennamme olohuoneen nurkkaan laitteen, jota meidän perheessä ei ole kahdeksaan vuoteen nähty. Ajatukseen television tuomista iloista ja suruista suhtaudun pelonsekaisin odotuksin. Olen ollut tyytyväinen, että Big Brother ja muut vastaavat ohjelmat eivät ole astuneet olohuoneeseemme. Toisaalta taas tieto siitä, että voin aattona seurata lumiukon lentelyä taivaalla on mukava. Iloista joulua kaikille lukijoilleni!

H&M valloittaa maailmaa

Eilen puhelinlinjat olivat kuumana, kun pidin yhteyttä, en joulupukin, vaan Tomi Työnjohtajan, Heikki Pienoismallimiehen ja Tulitikkutehtailijan kanssa. Tänään pitäisi saada langanpäähän Heijastin Henkilö. Nämä tyypit eivät antamistani nimistään huolimatta ole peräisin Tomi Traktori -sarjasta, vaan todellisesta elämästä. Tomi Työnjohtajan kanssa pidimme huolen siitä, että täällä jatkuvat räjäytystyöt eivät aiheuta vaaraa kokoelmillemme. Pienoismallimiehen kanssa hioimme apurahahakemusta. Jos rahahanat aukeavat, saamme toteutettua museostamme kosketeltavan pienoismallin. Pitäkäähän peukkuja! Tulitikkutehtailijan ja Heijastin Henkilön kanssa tehtävän yhteistyön tuloksia voitte tulevaisuudessa ihastella Museokaupassamme.

Myymälämme valikoimaan tulee hienoja tuotteita laidasta laitaan. Myös museon sisäinen tuotekehittelytiimi H&M (Henna & Marja) on aloittanut työnsä. Tuotekehittelytiimin perusajatuksena on tuunaus ja kierrätys. Jos teillä sattuu olemaan ylimääräisiä diakehyksiä, niin tuotekehittelytiimi ottaa niitä ilomielellä vastaan.

Myymälän aukeamista odotellessa voitte tulla ostoksille museoomme 31.1. Järjestämme silloin paikallisen Pakkaspäivätapahtuman yhteydessä kirpputorin museomme aulatiloissa. Tapahtuman aikana asiakkaat saavat kokeilla kirkonkellon soittamista, tutustua Arkkipiispan kotikirkkoon ja nauttia pientä purtavaa, jonka myynnistä vastaa Kuopion ortodoksisen seurakunnan Lapsi- ja nuorisotyötoimikunta. Kirpputorin tuotto käytetään ikoneiden konservointiin. Mikäli haluatte osallistua konservointikuluihin, niin voitte tuoda meille hyväkuntoista kirpputoritavaraa. Soittakaa minulle ennen kun tuotte tavaraa. Numero löytyy kirkkomuseon nettisivuilta. Pyörillä, jalan ja miestemme kyydeillä töihin kulkevina meillä ei valitettavasti ole mahdollista tulla noutamaan lahjoituksianne.

Mietteitä kirkolliskokouksen jälkeen

”Kirkkomuseon lisätiloista päätös ensi viikolla” lupailtiin Savon Sanomissa 17.11. 250 neliön suuruinen lisätila oli asia, jota käsiteltiin Valamossa kokoontuneessa kirkolliskokouksessa. Seuraava lehden otsikko ” Kirkkomuseon laajennus uudelleen valmisteluun” kertoo lopputuloksen. Lisärakennushankeen mittavuuden vuoksi kirkolliskokous päätti jättää asian uudelleen valmisteltavaksi. Asian tiimoilta mitä todennäköisemmin järjestetään ylimääräinen kirkolliskokous ensivuoden puolella. Tämä tarkoittaa sitä, että museomme on kiinni koko ensi vuoden. Onko tämä nyt hyvä vai huono uutinen? Kirkkomuseon kehittämiseen suhtauduttiin kokouksessa myönteisesti. Mahdollisuudet lisärakentamiseen ovat olemassa, joten ei tässä hätää ole. Toki tämä vähän turhauttaa. Kun tärkeät päätökset ovat vielä tekemättä, emme pääse kunnolla työn touhuun perusnäyttelyn uusimisessa.

Tästä huolimatta emme ole voineet nostaa kytkintä ja aloittaa joululomailua. Yhdet kekkerit täällä sentään on ehditty pitämään tämän talon 40 vuotisjuhlan kunniaksi. Kuvassa henkilökuntaa glögilasit käsissään. Muun ajan valtaosa museon henkilökunnasta on työskennellyt kiivaasti Kosmoksen parissa. Kosmos on kesällä käyttöön ottamamme sähköinen luettelointiohjelma, joka on räätälöity meidän esineistömme varten. Kosmoksen käyttöönottoon saakka täällä on pelattu vanhojen pahvikorttien kanssa. Kosmoksen lisäksi saimme alkuviikosta käyttöön ohjelman, jonne meidän käsikirjastoomme kuuluvat kirjat luetteloidaan. Kokoelmiemme laajuuden (valokuva-arkisto mukaan luettuna) huomioon ottaen Kosmoksen täyttäminen kestää vuosia. Kokoelmien digitointi on työsarka, jonka parissa puurretaan kaikissa museoissa. On siis aika, että mekin olemme päässeet alkuun tässä työssä. Digitoinnin myötä perustyö kokoelmienhoidon, tutkimuksen ja näyttelyiden suunnittelun parissa helpottuu huomattavasti. Kun ohjelma tulevaisuudessa saatetaan vielä yleisölle avoimeksi, tulee kokoelmistamme avoimet kaikille. Hieno juttu, eikös vaan!

Talon ulkopuolella ja osittain jo sisäpuolellakin myllertäviin työmiehiin olemme jo tottuneet. Kirkonkellojen soittajien korvien suojaamiseksi hankitut kuulosuojaimet ovat osoittautuneet tässä metelissä erittäin tarpeellisiksi.