maanantai 28. maaliskuuta 2011

Koekaniinina

Olemme saaneet pitkästä aikaa täydennystä työyhteisöömme. Taitava tyttö Jatta aloitti harjoittelun viikko sitten. Hän auttaa meitä mm. tulevien työpajojen ideomisessa ja ideoita on jo syntynyt paljon! Ihanaa, kun pääsen samalla itse oppimaan ja kokeilemaan uusia juttuja. Jatta on tekstiilialan opiskelija Kuopion muotoiluakatemiassa. Omat tekstiilitaitoni rajoittuvat omatoimisella opiskelemisella ja yritys-ja erehdys –tekniikalla opittuihin ja kehitettyihin juttuihin. No ehkä peruskoulun käsityön tunneiltakin on jotain oppeja jäänyt…

Tässä opettelen pienistä helmistä rakentuvat rannekorun tekemistä. Tästä kehittyy vielä käspaikkarannekoru, olettekos semmoisesta ennen kuulleetkaan?





tiistai 22. maaliskuuta 2011

Vuoroin vieraissa

Edellisessä kirjoituksessani kerroin Valamon konservointilaitoksen Riikan vierailusta kirkkomuseossa. Viime torstaina teimme vastavierailun Valamon suuntaan. Päivä oli ihanan aurinkoinen, jossa pääkirkko näytti näin hienolta meitä vastaanottaessaan.



Valamon konservointilaitoksella meitä vastaanotti valokuvaaja Petter Martiskainen, konservaattori Eeva-Liisa Suihko ja harjoittelija Jenna Parkkila. He luotsasivat meidät tiloissaan, joissa olikin paljon ihmeellistä. Kuten ehkä on käynyt ilmi, pidän konservaattorin työtä erittäin mielenkiintoisena ja siihen liittyy jonkinlainen salaperäisyyskin. Pääsimme näkemään hieman mitä Kozeltshanin Jumalanäidin ikonille kuuluu. Tässä näkyy ikonista pelastettuja osia. Itse ikoni oli lepäilemässä sille sopivissa kosteus- ja lämpöolosuhteissa.




Näinkin voi joskus käydä.



Aika dramaattisen näköinen. Eeva kuitenkin kertoi, että koska tässä teoksessa pohjatyöt on aikoinaan tehty hyvin, ei tilanne ole kovinkaan paha. Mitä tuo reikä nyt vähän häiritsee.

Tämän Laatokan Valamon luostarista pelastetun ikonin kohdalla pohjustus on jäänyt tekemättä ja tilanne on nyt tämä.



Ei hyvä. Liitujauolillingin kanssa tehtävät pohjustusvaiheet ennen maalaamisen aloittamista kannattaa tosiaan tehdä.

Valamosta suuntasimme Joensuuhun Pohjois-Karjalan maakuntamuseoon Carelicumiin. Minua sinne veti erityisesti Ravennasta lainassa olevat mosaiikkikopiot, joita oli tähän näyttelyyn saatu 19 kappaletta. Yleensä nämä mosaiikit sijaitsevat korkealla kirkkojen seinissä ja kattoholveissa, mutta nyt niitä pääsi tutkailemaan lähietäisyydeltä. Harvinaista herkkua näin Suomen kamaralla.



Tällaisia pieniä lintuja oli neljä kappaletta. Miltähän oma versioni olisi näiden rinnalla näyttänyt?



Tutustuimme myös uudistettuun perusnäyttelyyn, joka on ollut suuri ponnistus pienelle henkilökunnalle. Sieltä oli hyvä bongailla ideoita ja ratkaisuja omien ajatusten eteenpäin viemiseen. Näyttelyn sisältöön perehtymisen sijaan huomio kiinnittyi näyttelyratkaisuihin. Näinhän se aina on, kun museoammattilainen vierailee museossa. Väliseinäratkaisu piti ihan ikuistaa.



Tämä hieno renkula estää kattoikkunasta tulevan karhukoplan ja muiden hämäräveikkojen mätkähtämisen lattialle. Jos hämäräveikko on niin pullukka, että ritilä romahtaa, niin olisi tietysti huomaavaista vielä laittaa tyyny lattialle takaamaan pehmeän alastulon.



Muut ottamani kuvat vaan jäivät niin tummiksi, ettei niistä ole tähän laitettaviksi. Kiitokset Ulla Härköselle, Iiris Heinolle ja Tarja Raninen-Siiskoselle Joensuuhun!

Aurinkoinen ilma sen sijaan jatkui ulkosalla retkemme loppuun saakka. Viimeinen pysähdyspaikkamme oli Ortodoksinen kulttuurikeskus, joka näytti ulkoa tällaiselta.



Aika näyttävä pytinki!

perjantai 4. maaliskuuta 2011

Ihmenainen




Ihmeiden aika ei meillä kirkkomuseossa ole ohi. Sepon vierailun jälkeen meillä vieraili Valamon konservointilaitoksen johtava konservaattori Riikka Köngäs. Suomessa konservaattoreita koulutetaan Metropolia ammattikorkeakoulussa Vantaalla. Koulutusohjelmaan kuuluu esine-, huonekalu-, interiööri-, paperi-, tekstiili ja maalaustaiteen linjat, jotka kestävät neljä vuotta. Maalaustaiteen linjasta kerrotaan näin:

Konservointi on poikkitieteellinen tieteenala, jonka tarkoituksena on kulttuuriperinnön säilyttäminen. Konservoinnilla tarkoitetaan kaikkia niitä toimia, joilla kulttuuriperinnön tuhoutumista voidaan hidastaa tai ehkäistä. Konservointi jaetaan tekniseen eli käytännön konservointiin sekä säilyttävään eli ennaltaehkäisevään konservointiin.

Maalaustaiteen konservaattorit ovat perehtyneet puulle ja kankaalle maalattujen taideteosten – ikonien, maalattujen puuveistosten, kankaalle maalattujen maalausten sekä modernin ja nykytaiteen konservointiin. Erilaisten konservointimenetelmien ja materiaalien opiskelun ja käytännön konservointityön ohella opinnoissa perehdytään historiallisiin maalaustekniikoihin ja maalausmateriaaleihin. Kehysten konservointi ja kultaustekniikat kuuluvat myös opintoihin. Kemiaan ja biologiaan pohjautuvat materiaalianalyysit ovat konservoinnin ongelmanratkaisussa keskeisiä. Opintoihin sisältyvät myös maalaustaiteen kokoelmien hallintaan ja ennaltaehkäisevään konservointiin liittyvät osiot.


Kävin opiskeluaikanani tutustumassa tähän opinahjoon. Ihmiset, joihin silloin tutustuin omasivat jokainen jonkun koulutuksen ennen konservointioppiin tuloaan. Kun vielä huomioidaan, että monet ammatikseen konservointia tekevät ovat Vantaan koulun lisäksi opiskelleet lisäoppia ulkomailla, voidaan minusta hyvin puhua moniosaajista, jopa ihmenaisista ja –miehistä.

Valamon konservointilaitoksessa entisöidään pääasiassa ortodoksisten seurakuntien kirkollista taide-esineistöä. Tämän lisäksi siellä konservoidaan myös luterilaisten seurakuntien, museoiden ja yksityisten ihmisten taideteoksia.

Tällä kertaa Riikka kävi tarkastamassa kirkkomuseon kokoelmiin kuuluvien Pesehonovin ikonimaalausverstaassa maalattujen ikonien kunnon ja teki niille pintapuhdistuksen ja värien kiinnitystä. Pesehonovin ikonimaalausverstas perustettiin Pietariin 1820-luvulla. Pesehonovin ikoneille on tunnusomaista niiden taustan koristeellinen kultaus ja kehysten koristelu, joka jäljittelee emalointia. Pesehonovin ikoneita tutkineen Zanna Belikin mukaan tämän ikonimaalausateljeen ikoneita on jäljellä noin 120 kpl eri puolilla maailmaa. Riikan vierailu meidän Pesehonovien luona valmisteli ikoneitamme Keski-Suomen museossa 2.4. avautuvaa näyttelyä varten. Terve menoa tutustumaan!

Konservaattorin työ on minusta mahdottoman mielenkiintoista. Jos en olisi tässä työssä, jossa nyt olen, olisin konservaattori. Tai sanotaan nyt, että haluaisin olla konservaattori. Jos minusta ei olisi siihen, niin sitten toinen vaihtoehto olisi verhoilijan ammatti. No se siitä ja palataan takaisin Riikkaan, jolla on meneillään varmasti aika monta erilaista projektia, joista yhden etenemistä pääsee seuraamaan Riikan pitämässä blogissa. Siinä hän raportoi Uspenskin katedraalista kesällä varastetun ja syksyllä Turusta löytyneen Jumalansynnyttäjän Kozeltshanin ikonin konservointiprosessia. Tämä ikoni on muuten ihmeitätekevä, eli ei ne ihmeet tästä maailmasta pääse loppumaan.

torstai 3. maaliskuuta 2011

Ihmemies ja ihmelaite

Museoiden kokoelmat pitävät sisällään monenlaisia aarteita eikä kirkkomuseo ole poikkeus. Tai ehkä onkin. Ehkä hieman subjektiivinen näkemykseni on, että kirkkomuseon kokoelmat muodostavat oikean aarrekammion. Tätä aarteistoa kävi jokin aika sitten tutkimassa varsinainen ihmemies ihmelaitteineen. Kyseessä oli Valtion taidemuseon konservointilaitoksen materiaalitutkimuslaboratoriossa työskentelevä erikoistutkija Seppo Hornytzkyj. Yhteistyö Ihmemies-Sepon kanssa on jatkunut jo pitkään. Hän on avustanut meitä gemmologiaan liittyvissä kysymyksissä, erityisesti kivien tunnistamisessa.


Seppo ja infrapunaspektrometri, kuva: Marke Penttinen

Tällä kertaa Sepolla oli mukanaan infrapunaspektrometri, joka analysoi spektrometrista lähetettyä ja kiven pinnasta takaisin heijastunutta infrapunasädettä. Tällaiset pienet kannettavat analyysilaitteet ovat käsittääkseni melko uusi keksintö. Mineraaleilla on omat infrapunaheijasstuspektrinsä, jotka toimivat kuin sormenjäljet. Jokaisella mineraalilla on omat yksilölliset jälkensä.

Seppo tutki muun muassa Konevitsan luostarista evakuoitua reliikkiristiä, joka on ajoitettu 1400-1500 –luvulle. Kyseessä on latinalaisen ristin muotoinen, saranoilla ja lukolla varustettu avattava risti, jossa on säilytetty reliikkejä. Ristin yläosaan kiinnittyy saranoilla varustettu pyöreä ripustusrengas. Ristin keskelle on kuvattu matalana reliefinä ristiinnaulittu Kristus. Ristinpuun ylä- ja alapuolella ja molemmilla sivuilla on kiviupotukset. Sepon tutkimukset vahvistivat, että rististä löytyy safiireja, granaatteja sekä spinelli.


Reliikkiristi Konevitsan luostarista, kuva: Henna Hietainen

Tämän ristin lisäksi hän tutki Valamossa sijaitsevan Konevitsan Jumalanäidin ikoniin tehtyä riisaa, Arseni Konevitsalaiselle kuulunutta puuastiaa, johon on kiinnitetty hiottu vuorikide sekä Kazanin Jumalanäidin ikonia, jossa on koristeena helmiä ja jalokiviä sekä votiivilahjoina kiinnitettynä erilaisia koruja.

Kokoelmien esineiden valmistusmateriaalien tunteminen on tärkeää, jotta osaamme huoltaa niitä oikein. Materiaalien ja tekniikoiden tuntemuksen kautta pystymme jäljittämään monenlaisia tietoja niiden historiasta. Seppo kirjoittaa kirkkomuseossa tekemistään tutkimuksista uudessa Ikonimaalarit-lehdessä, joka ilmestyy piakkoin. Artikkeli avaa silmät kivien ihmeelliseen maailmaan ja siihen mitä kaikkea yksi kivi voikaan kertoa. Minä opin muun muassa, että kirkkomuseon kokoelmilla on yhteisiä tunnusmerkkejä Lempäälän kirkon alttariristin kanssa. Arseni Konevitsalaisen puuastiassa koristeena käytetty vuorikide on samanlainen kuin Lempäälän kirkon alttariristin vuorikiteet.