perjantai 15. huhtikuuta 2011

Ystävät on kivoja

Kirkkomuseo on saanut ystäväyhdistyksen, ou jee! Museoiden ystäväyhdistysten perusperiaatteena on, että aloite niiden perustamiseen tulee museon ulkopuolelta ja samoin niiden toiminta ei ole museojohtoista. Tästä syystä olenkin erittäin iloinen siitä, että olemme saaneet oman ystäväyhdistyksen. Tukiverkostomme vahvistuu ja se lämmittää mieltä.

Tässä lyhykäisyydessään virallisin sanoin:

Kuopiossa sijaitseva Suomen ortodoksinen kirkkomuseo on saanut toimintansa tueksi ystäväyhdistyksen. Suomen ortodoksisen kirkkomuseon ystävät ry:n tarkoituksena on tehdä tunnetuksi ja tukea ortodoksista kirkkomuseota ja sen toimintaa sekä lisätä tietoa ortodoksisesta kirkkotaiteesta ja -kulttuurista. Yhdistys järjestää luentoja ja seminaareja, tukee kirkkomuseon tutkimus-, konservointi-, julkaisu-, ja näyttelytoimintaa sekä pedagogista työtä. Lisäksi yhdistys avustaa kirkkomuseota kokoelmien kartuttamisessa. Yhdistyksen jäseneksi hyväksytään sekä yksityisiä henkilöitä että yhteisöjä.

Suomen ortodoksisen kirkkomuseon ystävät ry:n hallituksen puheenjohtajan toimii Kelan pääjohtajan toimesta vuonna 2010 eläkkeelle jäänyt Jorma Huuhtanen. Hänen lisäkseen ystäväyhdistyksen perustajajäseniä ovat myös Svenska kulturfondenin johtaja Berndt Arell, rouva Riitta Broman, Lääketeollisuus-yhdistyksen toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes ja palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas.

Ystäväyhdistys rekisteröitiin 20.7.2010. Kyseisenä päivänä ortodoksinen kirkko viettää profeetta Elian päivä. Perustamispäivän mukaan profeetta Elia on valittu yhdistyksen suojelupyhäksi.

Suomen ortodoksinen kirkkomuseo on Länsi-Euroopan merkittävin ortodoksinen kirkkomuseo, joka kuuluu Suomen ortodoksisen kirkon alaisuuteen. Kirkkomuseo perustettiin Kuopioon 1957. Se jatkaa Valamon luostariin 1911 perustetun Muinaismuistokokoelman toimintaa.

Lisätietoja:
Puheenjohtaja Jorma Huuhtanen, jorma.huuhtanen@gmail.com, p. 0400 222 717
sihteeri Riitta Kaverinen, riitta.kaverinen@gmail.com, p. 050 3363654

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti