…toivottavasti hanskaa ei hukata

Museon näyttelytilojen remontti on edennyt seuraavalla tavalla: Museon muutos- ja laajennustöitä varten perustettiin keväällä työryhmä, jonka tehtävänä on selvittää eri hankesuunnitelmia, rahoitusvaihtoehtoja ja kysymystä kirkkomuseon sijaintipaikasta. Työryhmään kuuluu kirkollishallituksen jäsenet Ritva Bly, Timo Mäkirinta ja Heikki Piiroinen, kirkolliskokouksen talousvaliokunnan puheenjohtaja Markku Salminen ja tulevan toimikauden edustaja Seppo Ketola. Kirkkomuseon johtokunnan nimeämiä jäseniä ryhmässä edustavat Museoviraston pääjohtaja, Juhani Kostet, Svenska Kulturfondenin johtaja Berndt Arell ja Lahden museon johtajana elokuussa aloittava Timo Simanainen.

Työryhmä kokoontui ensimmäistä kertaa 14.6.
Kokoontumisen tuloksena työryhmä päätyi kannattamaan noin 180 neliön suuruisen laajennusosan rakentamista kirkkomuseon nykyisten tilojen yhteyteen Kuopioon. Seuraava kokoontuminen on elokuussa. Työryhmä tekee esityksen kirkkomuseon muutostöistä marraskuussa kokoontuvalle kirkolliskokoukselle. Jään jännityksellä odottamaan mitä tällä saralla tapahtuu. Jännityksen lisäksi minua myös suuresti turhauttaa tämä tilanne. Museo on ollut kiinni elokuusta 2009. Odotin, että tämän määräaikaisen kaksi vuotta kestävän työsuhteeni aikana pääsisin suunnittelemaan uutta perusnäyttelyä. Sisällön suunnittelua ja pedagogisen ohjelman sisältöä olemme kyllä ideoineet ja visioita on vaikka kuinka. Emme kuitenkaan pääse etenemään asiassa, koska emme tiedä millaisissa tiloissa ja missä museo tullaan avaamaan.

Olo on varsin avuton. Kirkkomuseon tulevaisuudesta päättävät kirkolliskokouksen edustajat. Toivon, että tästä joukosta löytyy ihmisiä, jotka tietävät tai ainakin näkevät tarpeelliseksi perehtyä siihen mitä ammatillisen museon hoitaminen ja pyörittäminen pitää sisällään. Tämä on ihan yleinen ongelma koko museoalalla. Suuren yleisön silmissä museo on sama asia kuin näyttely. Toki nykyään museoissa tarjotaan myös paljon toiminnallista ohjelmaa. Kokoelmatyö on kuitenkin kaiken A ja O ja juuri se osa-alue on suurelle yleisölle näkymätöntä ja jonka pelkään jäävän taka-alalle kirkolliskokouksessa päätöksiä tehtäessä.

Kirkkomuseon kokoelmat muodostuvat aineistosta, joka on mittaamattoman arvokasta Suomen ortodoksisen kirkon kulttuurihistorian kannalta. Vanhassa perusnäyttelyssä kirkkomuseon kokoelmista oli esillä vain noin 20% esineistä. Jos museota varten rakennetaan jonnekin kokonaan uusi rakennus, on huomioitava kokoelmien laajuus ja se, että kokoelmat kasvavat jatkuvasti. Kokoelmat pitävät sisällään ikoneita, tekstiilejä ja erilaisista metalleista valmistettuja sakraaliesineistä. Lisäksi on vielä valokuvat, vanha kirjakokoelma ja muut arkistot. Eri materiaaleista valmistetut esineet vaativat erilaiset säilytysolosuhteet. Mikään standardirakennus ei sovellu museon kokoelmien säilytykseen. Ja on muistettava, että näiden kokoelmien hoitaminen on työtä, joka vaatii erityistä ammatillista osaamista. Ennen kun päätös museon sijoittamisesta tehdään, olisi tehtävä selkeät suunnitelmat mahdollisesta vaihtoehtoisesta museorakennuksesta. Minkä kokoiset näyttely- ja säilytystilat tarvitaan ja mitä muita tiloja rakennuksesta on löydyttävä. Olisi myös selvitettävä miten paljon museoammattilaista toiminnan pyörittäminen uudessa museorakennuksessa vaatii ja kuinka paljon muuta henkilökuntaa tarvitaan.

Minua hirvittää ajatus siitä, että näitä asioita ei selvitetä kunnolla ennen kun päätöksiä museon tulevaisuudesta tehdään. Kauhukuvissani kirkkomuseota varten rakennetaan uusi näyttelytila, jota aiotaan pyrittää vapaaehtoisvoimin eikä kokoelmatyön hoitamista mietitä lainkaan. Jälkikäteen ihmetellään kuka hoitaa lukuisat kuvalaina-asiat, tutkimuspyynnöt ja muun asiantuntija-avun antamisen, joka on tärkeässä roolissa jokapäiväisessä työssämme. Saatetaan myös ihmetellä näyttelyiden suunnittelemisen ja niiden aikaansaamisen vaatimaa suurta työmäärää. Jos kaikki nämä ja monet muut seikat, jotka ovat edellytys ammatillisen korkeatasoisen museon pyörittämisessä vaaditaan, käydään läpi ja laaditaan suunnitelmat ja toteutetaan museon niiden pohjalta, niin hyvä. Suorastaan kannatan ja hihkun, jos näin tapahtuu. Jotenkin minusta kuitenkin nyt tuntuu, että näiden asioiden huomioiminen saattaa jäädä taka-alalle, kun kirkkomuseon asioista päätetään.

Päätöksenteossa raha-asiat ovat keskeisiä. Kotkaan rakennettu uusi hieno museorakennus merikeskus Vellamo maksoi 47 miljoonaa. Mahdollinen uusi kirkkomuseo ei ehkä tulisi olemaan näin suuri yksikkö. Jos uusi rakennus tehdään palvelemaan nykyaikaista monipuolista museotoimintaa ja huomioidaan kokoelmien asettamat erityisvaatimukset, ovat kustannukset kuitenkin miljoonaluokkaa. Suomen maatalousmuseo Sarka maksoi 5,1 miljoonaa, mihin myös meidän museotamme voisi verrata. Jos 5,1 miljoonaa maksavan museorakennuksenkustannuksista 70% saataisiin Eu:lta, niin omaa rahaa tarvittaisiin 1,53 miljoonaa. Samalla rahalla saataisiin kustannettua Kirkkomuseon nykyisten tilojen remontti ja toteutettua vielä lisärakennus. On ristiriitaista, että suurennuslasilla tuijotetaan nykyisten tilojen remontin kustannuksia, mutta sama summa oltaisiin valmiita käyttämään uutta museorakennusta varten.

Kävijämäärät ovat tietysti asia, joita toivottaisiin museoon lisää, oli museo sitten Kuopiossa tai jossain muualla. Valamon luostari on paikka, jonka kävijämääriin kirkkomuseon kävijämääriä usein verrataan. Luostarissa on viime vuosina vieraillut150 000 kävijää vuosittain. Luostarissa toimii pieni museo sekä kulttuurikeskus, jonne molempiin on pääsymaksut. Jos vertailua näiden kahden kesken halutaan kävijämääriä kohdalla tehdä, olisi tuijotettava näiden pääsylipullisten kohteiden kävijämääriä. Kun kirkkomuseon kävijämääriä verrataan vaikka Kuopion taidemuseon kävijöihin, ei asiamme näytä olevan ihan hullusti, kun otetaan vielä huomioon, että kävijät on saatu 40-v vanhan perusnäyttelyn aikana. Eri museoissa Kuopiossa työskennelleenä voin sanoa, että kirkkomuseon kansainvälisten kävijöiden osuus kaikista kävijöistä on muihin museoihin verrattuna huikea.

Kävijämäärälukujen ohella olisi pohdittava myös millaisia kävijöitä kuhunkin kohteeseen halutaan, ketä halutaan palvella ja miten. Valamon luostari on hieno paikka, jonka merkitys matkailukohteena on suuri. Valamon palvelujen kasvattamiseen on nähty paljon vaivaa ja ne ovatkin laajentuneet huimasti viime vuosien aikana. Valamosta on selkeästi tullut kirkon käyntikortti. Olisikin hyvä välillä pysähtyä pohtimaan millaisia käyntikortteja kirkko haluaa tarjota. Valamon sijainti on syrjäinen. Asiasta kiinnostunut näkee kyllä vaivan päästä vierailulle sinne, mutta olisiko sen rinnalla paikallaan tarjota henkisesti ja maantieteellisesti helpommin lähestyttävä paikka? Suurin osa nykyisistä museon kävijöistä on ihmisiä, jotka eivät tiedä ortodoksisuudesta yhtään mitään. Heillä on ennakkoluuloja ortodoksisuutta ja yleisesti uskontoja kohtaan. Nostan hattua näille kävijöille, että he ovat silti tulleet kirkkomuseoon. Ja uskokaa tai älkää, näitä kävijöitä on paljon. Tätä asiaa kirkon asioissa sisällä olevien on ehkä jostain syystä vaikea kohdata ja hyväksyä. Olisi hienoa, että kirkko tarjoaisi palveluja kaikenlaisille ihmisille. Tällä hetkellä kirkkomuseon tulevaisuuden visiona on ollut tarjota ihmisille paikka oman uskonnollisuuden tarkasteluun, mikä mielestäni täydentää hienosti muita kirkon tarjoamia palveluja. Olisi upeaa, että ortodoksisen kirkkomuseon yhteyteen saataisiin joskus myös luterilainen kirkkomuseo. Tällainen ratkaisu olisi avarakatseista, se tarjoaisi hienoja mahdollisuuksia monenlaiseen yhteistyöhön ja lopputulos kiinnostaisi varmasti monenlaisia asiakkaita.

Museolehtorina minua harmittaa se hukkaan heitetty musepedagoginen työ, joka tehdään, jos museo siirretään pois Kuopiosta. Yleisölle näkyvä museopedagoginen toiminta on tiiviisti yhteydessä museon kokoelmiin. Ainakin näin tulisi olla. Työpajat, opetustuokiot, elämykselliset opastukset jne. ovat keinoja, joiden avulla avataan museon ydintä katsojille. Ne eivät ole vain päälle liimattua hauskuutusta, jonka avulla saadaan myös koululaisia käymään museoissa. Tämän eteen olemme tehneet kirkkomuseossa paljon töitä. Olemme solmineet toimivat yhteydet Kuopiossa toimiviin päiväkoteihin ja kouluihin. Olemme räätälöineet eri kävijäryhmille sopivia palveluja ja kouluttaneet työntekijöitä eri tapoihin hyödyntää museoita oppilaiden kanssa. Näin olemme pystyneet madaltamaan kynnystä astua museoon. Kirkkomuseossa on käynyt keväisin paljon luokkaretkiryhmiä ja hyvä näin. Pitkäjänteisen yhteistyön kautta olemme saaneet kasvatettua koulu- ja päiväkotiryhmien määrää myös muina vuoden aikoina. Opettajat ovat oppineet hyödyntämään kirkkomuseota opetussuunnitelmaan sopivana oppimisympäristönä. Museovierailu ei näille ryhmille ole hupivierailu ennen kesälomaa, vaan paikka, jossa eri oppiaineisiin liittyvä asia opitaan hieman erilaisessa ympäristössä kun ennen. Tämä on mielestäni suunta, johon museopedagogiikkaa pitää viedä. Kokemusten rohkaisemana yhteystyö vanhustyössä työskentelevien kanssa on saatu hyvälle alulle. Toimivien yhteistyömuotojen ja –käytäntöjen löytäminen ja niiden ylläpitäminen vaatii pitkäjänteistä ja jatkuvaa työtä. Tässä asiassa minulla on ollut onni tehdä työtä yhdessä muiden Kuopiossa toimivien kulttuurilaitosten kanssa. Meillä on monia hienoja työryhmiä, joiden avulla koko Kuopion kulttuuripuolen kouluille, päiväkodeille ja palvelutaloille suunnatut palvelut ovat suunnitelmallisia ja toiminta on pitkäjänteistä. Olen kirjoittanut näistä yhteistyömuodoista ja raportoinut muutamista tapahtumista ja koulutuksista, joita olemme aikaan saaneet.

”Museot ovat julkinen palvelu, jonka tarkoitusperät eivät ole perimmiltään kaupallisia tai taloudellisia. Museotoiminnan tarkoitus on tallentaa kulttuuri- ja luonnonperintöä ja tarjota se tutkittavaksi, opittavaksi, nähtäväksi ja koettavaksi. Museotoiminnan vahvuus on sen asiantuntemuksessa, sen kilpailuvaltti tiedon ja elämysten tuottamisessa laadukkaasti ja luotettavasti. Toiminnan vaikuttavuus syntyy monipuolisten ja laadukkaiden palveluiden tarjoamisesta eri väestöryhmille.” Päivi Salonen Opetus- ja kulttuuriministeriön kulttuuriasiainneuvos. Julius 4/2010

Museolehtori kiittää kärsivällisyydestä, kun hyvä lukijani olet jaksanut lukea tilitykseni loppuun saakka. Kun tänään suljen työhuoneeni oven, avaan sen seuraavan kerran vasta 26.7. Samoin tämä blogikirjoittelu uinuu lomani ajan. Toivon tietysti, että te lukijat ette uinu, vaan jätätte tänne kommenttejanne ja ajatuksianne, joihin palaan lomani jälkeen.