keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Homma hanskassa







Talomme remontti etenee. Palvelukeskuksen ja keskusrekisterin väki on työskennellyt usean viikon ajan kokoustiloihin järjestetyssä toimistossaan. Keittiön remontin vuoksi olemme ruokailleet edustiloina toimineen arkkipiispan residenssin keittiössä. Toimistoihmiset pääsevät takaisin uudistuneisiin raikkaisiin tiloihin loppukesästä. Myös kellaritiloissa on käynyt kuhina. Kävimme Hennan kanssa viimeviikolla ikuistamassa tilannetta ja siitä reissusta tässä vähän kuvamateriaalia. Pommisuoja on ainoa paikka, johon alakerran remontissa ei kosketa. Sen yhteydessä on pieni sälävarasto, josta kävin tutkimusretkellä etsimässä tavaraa. Sieltä tuo laatikonkaivelukuva.

Myös pihan puolella edistytään. Pihamme ei vielä ole oikein edustuskunnossa, mutta elokuun loppuun mennessä täällä pitäisi olla istutukset ja opasteet paikallan. Hyvien toimivien ja saavutettavien opasteiden kanssa onkin ollut miettiminen. Vanhat olemassa olevat opasteet kunnostetaan ja opastuskokonaisuutta täydennetään uusilla opasteilla. Vanhojen ja uusien opasteiden pitää olla ulkonäkönsä puolesta yhteneväisiä ja niiden sisällön pitää toimia hyvin yhteen, että opastus on loogista. Homman eteenpäinviemistä on hankaloittanut kesälomakausi, jonka vuoksi on hankala koota tietoa siitä, millaisia opasteita kukin toivoo. Ja sitten tietysti eri mielipiteet pitää sovittaa vielä yhteen ja miettiä tietysti asiaa erilaisten asiakkaiden kannalta. Eiköhän tästä selvitä, kunnialla toivottavasti.

Vihersuunnittelijan tekemistä suunnitelmista pihaistutusten suhteen on keskusteltu paljon kahvipöydässä. Talosta kun löytyy innokkaita multasormia, jotka ovat perehtyneet näihin kukka-asioihin. Itse olen osallistunut keskusteluihin lähinnä kuulijana, joka odottaa josko minuun joskus iskee multasormi-innostus. Kasvitietämykseni on erittäin rajallinen. Kitkin mm. viime vuonna omalta pihaltamme unikot, koska luulin niitä rikkaruohoiksi. Päätin, että keskityn vain pihanurmen ajeluun. Pitkä nurmikko ei minua haittaa ja tykkään voikukista, joten sitäkin puuhaa on aika vähän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti