Mielenkiintoista matematiikkaa

Olettekos huomanneet meneillään olevan kirkkomuseon nimiäänestyksen prosentit. Minun oppimani matematiikan mukaan yhteenlasketuista prosenteista pitäisi tulla 100. Tämä periaate ei toteudu blogini äänestyksessä. Tämä taitaakin olla sen verran spesiaali juttu, että prosentitkin lasketaan ihan omien kaavojen mukaan.

Museolehtori maailmalla

Nyt on päässyt käymään niin, että en ole pystynyt pitämään kiinni periaatteestani, jonka mukaan kirjoittaisin kuulumisiani tänne noin kerran viikossa. Edellisestä viestistä on päässyt vierähtämään melkein kolme viikkoa. Olen potenut flunssaa ja ollut poissa työpisteeltäni muiden syiden takia. Ensimmäinen syy oli opettajien koulutustilaisuus, jonka suunnittelusta kerroin 18.9. Kuten arvelinkin, sadutus- ja teatterilaatikoiden käyttöön johdattelevat koulutuspäivät olivat työntäyteisiä, mutta antoisia. Näyttelijät Virpi ja Seija johdattelivat aluksi improvisaation maailmaan, jonka jälkeen koulutettavat tulivat vastaanotolleni sadutettaviksi. Sadutuksen tuloksena syntyi mielikuvituksellisia tarinoita, jotka lavastettiin teatterilaatikoiden avulla. Päivi Vornanen auttoi lavastusten tekemisessä ja Tiina Kekäläinen antoi vinkkejä äänien ja valojen toteuttamiseen. Päivän lopuksi näytelmät esitettiin toisille. Oli ihana nähdä miten antaumuksella jokainen koulutettava osallistui näytöksen rakentamiseen ja toteutukseen. Kuvista voit aistia tunnelmaa ja tutustua tuotoksiimme.

Seuraava kaksipäiväinen putki, jonka olin poissa työpisteeltäni johtui Uskontojen vuoropuhelu kasvatuksessa – tienä rauhaan –seminaarista. Seminaarissa käsiteltiin erityisesti mitä monikulttuurisuus tuo tullessaan uskonnon opetukseen. Itse valaisin hieman museon työsarkaa. Uskonnon opetus ei kuulu museon tehtäviin, mutta eri kulttuureista saapuvien henkilöiden taustat ja uskonnot on huomioitava museon perusnäyttelyä ja muita palveluita suunniteltaessa. En keskittynyt ainoastaan maahanmuuttajien kanssa toteutettuihin juttuihin, vaan kerroin myös projekteista, joita olemme tehneet päiväkoti-ikäisten ja vanhusten kanssa. Minusta jokainen museoon saapuva ryhmä on monikulttuurinen. Mikään ryhmä ei koostu yhdestä muotista valetuista ihmisistä, vaan ryhmät ovat aina sekoitus erilaisia mielipiteitä ja elämänkatsomuksia ja –kokemuksia omaavia ihmisiä. Oli jännä huomata miten yllättyneitä monet olivat kuullessaan museossa toteutetuista projekteista ja minun työstäni. Seminaariin osallistuminen oli hyvä muistutus siitä, että nykymuseoiden pedagoginen toiminta on vielä aika uutta monille ihmisille.

Museolehtorin työn yksi mukavimmista asioista on se, että saan tehdä töitä erilaisten ihmisten kanssa. Projektien kautta olen päässyt tutustumaan monen eri ammattialan asiantuntijaan. Koulutuspäivillä ja seminaarissa tapasin taas uusia mielenkiintoisia ihmisiä. Seminaarin lauantaipäivän ohjelma tapahtui Kalevalan koululla, jota Kuopiossa käyvät maahanmuuttajalapset käyvät. Maahanmuuttajien opetusta esitelleet opettajat tekivät minuun suuren vaikutuksen. Heidän työllään on iso merkitys maahanmuuttajaperheiden kotouttamisessa Suomeen. Koulussa tapahtuvan opetuksen lisäksi he käyttävät paljon aikaa perheille suunnatun vapaa-ajan toiminnan ohjaamiseen. Ihan häikäistyin heidän sitoutumisestaan omaan työhönsä.

Tulevina päivinä tapaan taas ison joukon uusia ihmisiä. Olen nimittäin käytettävissä sadutusohjaajana. On aika jännää jalkautua museon seinien ulkopuolelle. Luulen, että koululais- ja päiväkotiryhmien kanssa työskentely saattaa vaatia erilaisen lähestymistavan, kun minulla ei ole suojanani museon seinien arvovaltaa. Ainakin itse muistan, että sijaisiin ja muihin luokkaan tulleisiin vierailijoihin kokeiltiin surutta kaikki mieleen tulleet jekut. Kerron kokemuksistani kun keikkapäivät on takanapäin.

Mikä on kirkkomuseon kokoelmien tulevaisuus?

Jotta aika ei kävisi tylsäksi tämän suuren uudistumishankeemme keskellä, olen kahmaissut itselleni yhden uuden projektin. Nolona tunnustan julkisesti, että kokoelmapolitiikka on asia, joka on puuttunut museoltamme pitkän aikaa. Tokihan kokoelmiamme on hoidettu huolella ja asiantuntemuksella, mutta kokoelmanhoidon periaatteita ei ole kirjattu paperille. Ymmärrän kyllä hyvin tämän puutteen. Useiden vuosien aikana muotoutuneet toimintatavat ovat sitä hiljaista tietoa, jonka muotoileminen kirjalliseen muotoon ei ole niin kauhean helppo juttu.

Olen nyt kuitenkin uskaltautunut tarttumaan härkää sarvista. Sukeltaminen kokoelmanhoidon periaatteisiin on osoittautunut antoisaksi. Olen tutustunut muiden museoiden kokoelmapoliittisiin ohjelmiin ja ohjeisiin, joita museoille on laadittu kokoelmapolitiikan laadintaan (kiitos Susanna Pettersson!). Olen löytänyt prosessikaavioiden tapaisia ohjeita sisältäviä paksuja opuksia, ytimekkäisiin paketteihin koottuja tietoiskuja ja hieman hatarasti laadittuja katsauksia kokoelmiin. Tavoitteenani on saada aikaan ytimekäs paketti, joka olisi hyvä työkalu museon työntekijöille ja joka auttaisi museon asioista päättäviä ymmärtämään museotyön luonnetta ja tavoitteita.

Kokoelmapolitiikkamme linjauksia pohtiessani olen taas törmännyt samoihin asioihin, joita pohdin museon nimikysymyksen noustua esille. Tällä kertaa pohdintani liittyvät kokoelmiemme luonteeseen. Museomme kokoelmien ydin on syntynyt Karjalan seurakunnista ja luostareista evakuoidusta materiaalista. Kaikkea muutakin on tietysti ajan saatossa kertynyt. Säilytystiloistamme löytyy materiaalia, jonka säilytykseen ei museomme vähäisiä resursseja mielestäni kannattaisi uhrata. Esimerkkinä vaateharja, josta ei ole olemassa minkäänlaisia kontekstitietoja ja huonosti piirretty kuva alastomasta naisesta, josta ei siitäkään tiedetä mitään muuta kuin se, että se on aikanaan hankittu paikallisesta vanhojen tavaroiden liikkeestä. Varmasti kaikki museoiden kokoelmista vastaavat ymmärtävät mistä puhun. Miten näihin esineisiin tulisi suhtautua ja miten pitäisi toimia, että tällaisen materiaalin karttuminen saataisiin kuriin? Mitä meidän siis tulisi kerätä? Rajaammeko kokoelmistamme kokonaan pois aineiston, joka ei liity Suomen ja Karjalan ortodokseihin? Miten voimme dokumentoida nykypäivän ortodoksisuutta? Voimmeko ottaa vastaan kaiken seurakunnilta tänne toimitetun materiaalin? Tallennammeko Venäjän kirkon juhliin liittyvää materiaalia (esimerkkinä 1000-vuotisjuhlaan liittyvät muovipussit) ja ketkä ovat henkilöitä, joiden elämään liittyvää materiaalia tallennamme?

Kokoelmapolitiikkaprojekti muistuttaa mustekalaa, jonka jokainen lonkero vaatii oman pohdintansa. Kokoelman profiilin ja painopisteistä lähtee lonkero, jonka päässä on kartuntapolitiikka, toisessa on tutkimus, kolmannessa inventointi ja dokumentointi, neljännessä museon säilytys- ja turvallisuusasiat, viidennessä periaatteet lainaus- ja sijoitustoiminnalle, kuudennessa periaatteet esilläpidolle jne.jne.

Näillä asioilla tulen pian vaivaamaan työkavereitani. Talossa pitkään työskenteleviltä löytyy vastauksia useisiin kysymyksiin, mutta niiden puristaminen kirjalliseen muotoon vaatii hiomista ja pohdintaa. Onneksi tiedän heidän pitävän kokoelmapolitiikan laatimista tärkeänä. Tänään on kuitenkin minun syntymäpäiväni, enkä vielä ota kokoelmapolitiikan kysymyksiä esille kahvipöydässä, vaan tarjoan heille kääretorttua.

PS. Vaikka olen ehtinyt jo niinkin arvokkaaseen ikään kuin 35 v, en ole oppinut lisäämään blogiini kävijälaskuria. Voisiko joku ystävällinen neuvoa minulle miten se tehdään?

Suomen kirjoituskonemuseoksiko?

No nyt täällä on alkanut rytinä. Nilsiän kotiseutuyhdistyksen aktiivit ovat olleet täällä pari päivää ahkeroimassa. Vitriinien lasit on pinottu siististi odottamaan huomista kuljetusta. Metallikehikotkin on pian purettu palasiksi ja Simolan kotiseutukeskuksessa vitriinimme täytetään pian Nisiään liittyvästä materiaalista. Museon henkilökunta on keskittynyt ahkeroimaan muissa tiloissamme. Varastoja penkoessa, siivotessa ja siirtäessä olen tehnyt hienoja löytöjä. Mikäli tämä remonttimme venyy ja paukkuu (Yleensä remonttiaikataulut tuppaavat venymään. Kokemusta on omasta takaa. Keittiömme puoliksi maalattu seinä on ns. persoonallinen.), niin voisimme väliaikaisesti toimia lasku- ja kirjoituskonemuseona. Voisin hakea opetusministeriöltä rahaa työhyvinvointia edistävään työpajaan ”Kirjoituskonemuistelot arjen voimaannuttajana”. Työpajoissa palattaisiin mielikuvien ja käytännön työskentelyn avulla takaisin aikaan ennen tietokoneita. Miltä tuntuu, kun kirjoituskoneesta ei löydykään delete-nappulaa ja kaikki viestit on lähetettävä perinteisen postin välityksellä. Mikäli apuraha saadaan, voi ongelmaksi muodostua tarvikkeiden saanti. Saako kirjakaupoista enää sitä valkoista korjausmönjää, joka on pakattu kynsilakkapurkin näköisiin purkkeihin?

Aikaisemmissa tekstissäni olen jo maininnut lainattavista sadutuslaatikoistamme, joita kävin testailemassa yhdessä kerhoryhmässä. Jaan kokemukseni päiväkotien ja koulujen opettajille 19. ja 20.10. jolloin järjestämme yhdessä Kuopion kaupunginteatterin näyttelijöiden Seija Pitkäsen ja Virpi Rautsialan, taidekasvattaja Tiina Kekäläisen ja kuvataideopettaja Päivi Vornasen kanssa koulutuspäivän. Olin juuri suunnittelemassa päivän ohjelmaa. Koulutuksesta tulee mahtava, toivottavasti osallistuja ovat yhtä innostuneita koulutuksen jälkeen kun minä nyt. Luvassa on improvisaatioharjoituksia, jonka jälkeen sukelletaan sadutuksen maailmaan. Päivi jakaa ohjeita ja ideoita miten koulujen kaapeista löytyviä materiaaleja voidaan uudella tavalla hyödyntää teatterilta lainaan saatavien teatterilaatikoiden kanssa työskentelyssä ja Tiina ohjeistaa valo- ja äänisuunnittelun maailmaan. Mikä parasta meidän sadutuslaatikot ja teatterin laatikot sekä koulutus ovat ilmaista lystiä! Maanantain koulutuspäivään on vielä paikkoja jäljellä. Heräsikö kiinnostus? Kurkkaa nettisivuiltamme lisää tietoa ja ilmoittaudu mukaan. Halukkaat ja nopeimmat voivat varata minut ohjaamaan sadutusta. Päiväkotien ja koulujen lisäksi tulisin vierailisin mieluusti salkkuineni vanhainkodeissa ja palvelutaloissa. Sadutussalkkuja on yhteensä viisi kappaletta. Työstin niitä kesän aikana ja nyt pääsen itse testaamaan niitä käytännössä.

Aamulla printtasin pinon tietoa opetusministeriön ja muidenkin tahojen hakemuksia. Haluaisin saada aikaan sarjakuvaprojektin yläasteikäisille, tekstiilitekniikoita ja tuunailua työhyvinvointiin ja varttuneemmalle väelle sekä jotain kultaukseen liittyvää. Apurahan turvin voisin saada palkattua taiteilijoita tai muita ammattilaisia toteuttajiksi kanssani. Kyllä mulla on mukava työ!

Nimenmuutoskysymys on herättänyt yllättävän paljon kiinnostusta. Blogiin syntyneen herkullisen keskustelun lisäksi asia on puhututtanut täällä kirkkokunnan keskustalossa työskenteleviä henkilöitä. Kommentteja nimenmuutoksen puolesta ja vastaan olen saanut tutuilta ja tuntemattomiltakin, joita olen kaupungilla liikkuessani tavannut. Huomaan, että oma mielipiteeni asiasta ei olekaan enää niin kovin varma. Tämä ei tietenkään ole ollenkaan huono asia. Pohtiminen on poikaa sillä kirkkomuseon remontti ei ole pelkää ulkokuoren parantelua, vaan joudumme miettimään millainen museo haluamme olla. Mitä meiltä odotetaan ja halutaan, onko museolla jotain painolastia, josta nyt olisi päästävä eroon. Mihin pyrimme toiminnallamme? Olemmeko Suomen ortodoksisen kirkon käyntikortti ja ortodoksisuuden äänitorvi? Onko meidän roolimme asettaa asioita kyseenalaiseksi? Mistä näkövinkkelistä tarkastelemme maailmaa? Miten paljon painotamme näyttelyssämme ortodoksisuutta ja miten syvälle teologiaan sukellamme? Vai onko meidän humanistien syytä olla sukeltamatta teologiaan ollenkaan? Miten paljon tuomme esille muita uskontoja ja elämänkatsomuksia, ekumeenisuutta ja miten tämän toteutamme?

Isoja kysymyksiä eikö totta? Kun asiat alkavat tuntua liian painavilta, on aika siirtyä ruumiillisiin töihin. Tällä saralla olemmekin olleet ahkeria, kuten kuvasta näkyy. Tyhjät vitriinit nostavat tunnelmaa. Homma etenee ja pian pistetään seiniä sileäksi! No sitä joudumme kyllä valitettavasti vielä hieman odottelemaan. Remonttihanke nimittäin koskettaa muitakin tiloja kuin museon näyttely- ja asiakaspalvelutiloja. Ensin täällä käydään salaojituksien ja pihatöiden kimppuun, sitten korjataan varastotilojen kosteusvaurioita jne. Museon seinien purkamisen alkamista saamme siis odotella. Voisinhan minä tarmokkaana tyttönä ja joskus hieman malttamattomana ihmisenä käydä vähän auttamassa remonttimiehiä. Leka vaan käteen ja huiskimaan, eikös ne seinät silleen kaadu?

Kiitokset

Olen aivan äimän käkenä niistä kaikista kiitoksista, joita olen tämän blogini vuoksi saanut. Yhtä hauskimmista kiitoksista voi käydä kurkkaamassa napsauttamalla linkkipalkin Veri gud -otsikkoa.

Toinen uusi lisäys sivuillani on kilpailu, jossa voitte antaa mielipiteenne Suomen ortodoksisen kirkkomuseon nimestä. Olemme nimittäin väläytelleet ajatusta nimen muutoksesta. Taustalla vaikuttaa tavoite parantaa saavutettavuutta. Olen viimepäivinä mittaillut tilojamme ja etsimällä etsinyt kaikki paikat, joissa olisi tehtävä muutoksia eri kävijäryhmien saavutettavuuden parantamiseksi. Fyysisten esteiden lisäksi saavutettavuuden parantamisessa on huomioitava myös asenteet. Mitä meidän olisi tehtävä, että henkinen kynnys astua museoomme olisi nykyistä matalampi? Auttaisiko asiaan, jos nimestämme karsittaisiin pois sanat MUSEO, KIRKKO ja ORTODOKSINEN? Jokainen sana nimessämme, sitä Suomea lukuunottamatta, saattaa nostattaa joidenkin niskakarvat pystyyn. (Jotakin tietysti ärsyttää se Suomikin). Tilalle ottaisimme sitten jonkun lyhyemmän helposti lähestyttävän nimen. Näinhän Suomen taideteollisuusmuseo teki. Nykyään museo tunnetaan Designmuseona. Entä jos nimemme eteen jonkun lyhyen etuliitteen? Esimerkkinä Kubukumbu, Suomen Lähetysseuran museo.

Pitäisikö meidän nimen muutoksen sijaan pitää tiukasti kiinni nykyisestä nimestämme ja olla siitä ennemminkin ylpeitä? Olemmehan aika erityislaatuinen museo koko Euroopassa. Onko ajatukset nimen muutoksesta mielestänne aivan älyttöntä huuhailua tavoitella jotain, mitä todellisuudessa emme ole? Tulkitsetteko ajatuksemme nimiasiasta häpeäksi nykyistä nimeämme kohtaan, vai olemmeko mielestänne lähteneet rohkeasti uusille urille tässäkin asiassa? Itselläni on tästä aika selkeä mielipide, mutta sitä en teille vielä ähäkutti kerrokaan. Kertokaa mielipiteenne, osallistukaa kilpailuun ja antakaa nimiehdotuksia. Palkinto on luvassa parhaille ehdotuksille!