tiistai 17. tammikuuta 2012

Manulle illallinen

Mitä Manu tekee, kun hänelle on tarjolla kaksi illallista? Terveellistä
elämää viettävä Manu (näin oletan, onhan hän pitkäikäisimmäksi elänyt
presidenttimme) valitsee toisen ja sanoo toiselle ”kiitos ei”. Koen sielun
kumppanuutta Manun kanssa, sillä olen äskettäin ollut samanlaisessa
valintatilanteessa. Olen joutunut valitsemaan kahdesta hyvästä asiasta
toisen, kun monelle ei edes ole tarjolla yhtään vaihtoehtoa. Kyse on
työpaikasta. Valintani seurauksena olen siirtynyt uusiin maisemiin ja
jättänyt pestin Suomen ortodoksisen kirkkomuseon museolehtorina taakseni.
Samalla loppuu tämän blogin ylläpitäminen. (Vai loppuuko? Laittakaa toki toiveita, jos haluatte kuulla mitä kirkkomuseon seinietn sisällä tapahtuu. Jospa joku kollega innostuisi tilittämään.)

Nämä kolme vuotta kirkkomuseolla ovat olleet haastavia, antoisia ja ihania.
Olen saanut suunnitella ja toteuttaa mukavia projekteja. Peruskorjaushanke
on näiden vuosien aikana teettänyt töitä ja opettanut paljon. Välillä on
ollut ylämäkeä ja välillä sitten homma on tuntunut kivireen vetämiseltä.
Mutta yhteinen päämäärä ja hyvä henki on pysynyt kokoajan yllä.

En tähän pysty luettelemaan niitä kaikkia kiitoksen aiheita, joita haluaisin ja siksi
keskityn neljään tärkeimpään asiaan. Kiitos Marke, Päivi, Leena ja Teresa, minulle jää kova ikävä teitä.

1 kommentti:

  1. Kiitos blogistasi! Jos bloggailet jotakin muuta jossakin muualla, jätä toki tänne linkki. :)

    VastaaPoista