keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Hyvää joulua!

Lunta tupruttaa ja joulu on ovella. Lomaa minulle ei ole yhtään ylimääräistä päivää. Jouluna onkin ihan kiva olla töissä. Puhelin ei pirise eikä sähköpostiakaan pahemmin satele. Useat ovat aloittaneet jo joulunvieton ja täällä on rauhallista. Ne harvat, jotka vielä ovat töissä, ovat leppoisalla joulumielellä. Kahvipöydässä on tarjolla herkkuja, jos toisenlaista. Töitäkin toki tehdään. Opetusministeriölle suunnattu avustushakemus alkaa olla postitusta vaille valmis. Pohjois-Savon taidetoimikunnan apurahan sain käsistäni jo aamupäivällä. Illalla sitten vastaanotamme perheeseemme uuden asukkaan. Asennamme olohuoneen nurkkaan laitteen, jota meidän perheessä ei ole kahdeksaan vuoteen nähty. Ajatukseen television tuomista iloista ja suruista suhtaudun pelonsekaisin odotuksin. Olen ollut tyytyväinen, että Big Brother ja muut vastaavat ohjelmat eivät ole astuneet olohuoneeseemme. Toisaalta taas tieto siitä, että voin aattona seurata lumiukon lentelyä taivaalla on mukava. Iloista joulua kaikille lukijoilleni!

keskiviikko 9. joulukuuta 2009

H&M valloittaa maailmaa

Eilen puhelinlinjat olivat kuumana, kun pidin yhteyttä, en joulupukin, vaan Tomi Työnjohtajan, Heikki Pienoismallimiehen ja Tulitikkutehtailijan kanssa. Tänään pitäisi saada langanpäähän Heijastin Henkilö. Nämä tyypit eivät antamistani nimistään huolimatta ole peräisin Tomi Traktori -sarjasta, vaan todellisesta elämästä. Tomi Työnjohtajan kanssa pidimme huolen siitä, että täällä jatkuvat räjäytystyöt eivät aiheuta vaaraa kokoelmillemme. Pienoismallimiehen kanssa hioimme apurahahakemusta. Jos rahahanat aukeavat, saamme toteutettua museostamme kosketeltavan pienoismallin. Pitäkäähän peukkuja! Tulitikkutehtailijan ja Heijastin Henkilön kanssa tehtävän yhteistyön tuloksia voitte tulevaisuudessa ihastella Museokaupassamme.

Myymälämme valikoimaan tulee hienoja tuotteita laidasta laitaan. Myös museon sisäinen tuotekehittelytiimi H&M (Henna & Marja) on aloittanut työnsä. Tuotekehittelytiimin perusajatuksena on tuunaus ja kierrätys. Jos teillä sattuu olemaan ylimääräisiä diakehyksiä, niin tuotekehittelytiimi ottaa niitä ilomielellä vastaan.

Myymälän aukeamista odotellessa voitte tulla ostoksille museoomme 31.1. Järjestämme silloin paikallisen Pakkaspäivätapahtuman yhteydessä kirpputorin museomme aulatiloissa. Tapahtuman aikana asiakkaat saavat kokeilla kirkonkellon soittamista, tutustua Arkkipiispan kotikirkkoon ja nauttia pientä purtavaa, jonka myynnistä vastaa Kuopion ortodoksisen seurakunnan Lapsi- ja nuorisotyötoimikunta. Kirpputorin tuotto käytetään ikoneiden konservointiin. Mikäli haluatte osallistua konservointikuluihin, niin voitte tuoda meille hyväkuntoista kirpputoritavaraa. Soittakaa minulle ennen kun tuotte tavaraa. Numero löytyy kirkkomuseon nettisivuilta. Pyörillä, jalan ja miestemme kyydeillä töihin kulkevina meillä ei valitettavasti ole mahdollista tulla noutamaan lahjoituksianne.

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Mietteitä kirkolliskokouksen jälkeen

”Kirkkomuseon lisätiloista päätös ensi viikolla” lupailtiin Savon Sanomissa 17.11. 250 neliön suuruinen lisätila oli asia, jota käsiteltiin Valamossa kokoontuneessa kirkolliskokouksessa. Seuraava lehden otsikko ” Kirkkomuseon laajennus uudelleen valmisteluun” kertoo lopputuloksen. Lisärakennushankeen mittavuuden vuoksi kirkolliskokous päätti jättää asian uudelleen valmisteltavaksi. Asian tiimoilta mitä todennäköisemmin järjestetään ylimääräinen kirkolliskokous ensivuoden puolella. Tämä tarkoittaa sitä, että museomme on kiinni koko ensi vuoden. Onko tämä nyt hyvä vai huono uutinen? Kirkkomuseon kehittämiseen suhtauduttiin kokouksessa myönteisesti. Mahdollisuudet lisärakentamiseen ovat olemassa, joten ei tässä hätää ole. Toki tämä vähän turhauttaa. Kun tärkeät päätökset ovat vielä tekemättä, emme pääse kunnolla työn touhuun perusnäyttelyn uusimisessa.




Tästä huolimatta emme ole voineet nostaa kytkintä ja aloittaa joululomailua. Yhdet kekkerit täällä sentään on ehditty pitämään tämän talon 40 vuotisjuhlan kunniaksi. Kuvassa henkilökuntaa glögilasit käsissään. Muun ajan valtaosa museon henkilökunnasta on työskennellyt kiivaasti Kosmoksen parissa. Kosmos on kesällä käyttöön ottamamme sähköinen luettelointiohjelma, joka on räätälöity meidän esineistömme varten. Kosmoksen käyttöönottoon saakka täällä on pelattu vanhojen pahvikorttien kanssa. Kosmoksen lisäksi saimme alkuviikosta käyttöön ohjelman, jonne meidän käsikirjastoomme kuuluvat kirjat luetteloidaan. Kokoelmiemme laajuuden (valokuva-arkisto mukaan luettuna) huomioon ottaen Kosmoksen täyttäminen kestää vuosia. Kokoelmien digitointi on työsarka, jonka parissa puurretaan kaikissa museoissa. On siis aika, että mekin olemme päässeet alkuun tässä työssä. Digitoinnin myötä perustyö kokoelmienhoidon, tutkimuksen ja näyttelyiden suunnittelun parissa helpottuu huomattavasti. Kun ohjelma tulevaisuudessa saatetaan vielä yleisölle avoimeksi, tulee kokoelmistamme avoimet kaikille. Hieno juttu, eikös vaan!

Talon ulkopuolella ja osittain jo sisäpuolellakin myllertäviin työmiehiin olemme jo tottuneet. Kirkonkellojen soittajien korvien suojaamiseksi hankitut kuulosuojaimet ovat osoittautuneet tässä metelissä erittäin tarpeellisiksi.