keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Mielenkiintoista matematiikkaa

Olettekos huomanneet meneillään olevan kirkkomuseon nimiäänestyksen prosentit. Minun oppimani matematiikan mukaan yhteenlasketuista prosenteista pitäisi tulla 100. Tämä periaate ei toteudu blogini äänestyksessä. Tämä taitaakin olla sen verran spesiaali juttu, että prosentitkin lasketaan ihan omien kaavojen mukaan.

Museolehtori maailmalla




Nyt on päässyt käymään niin, että en ole pystynyt pitämään kiinni periaatteestani, jonka mukaan kirjoittaisin kuulumisiani tänne noin kerran viikossa. Edellisestä viestistä on päässyt vierähtämään melkein kolme viikkoa. Olen potenut flunssaa ja ollut poissa työpisteeltäni muiden syiden takia. Ensimmäinen syy oli opettajien koulutustilaisuus, jonka suunnittelusta kerroin 18.9. Kuten arvelinkin, sadutus- ja teatterilaatikoiden käyttöön johdattelevat koulutuspäivät olivat työntäyteisiä, mutta antoisia. Näyttelijät Virpi ja Seija johdattelivat aluksi improvisaation maailmaan, jonka jälkeen koulutettavat tulivat vastaanotolleni sadutettaviksi. Sadutuksen tuloksena syntyi mielikuvituksellisia tarinoita, jotka lavastettiin teatterilaatikoiden avulla. Päivi Vornanen auttoi lavastusten tekemisessä ja Tiina Kekäläinen antoi vinkkejä äänien ja valojen toteuttamiseen. Päivän lopuksi näytelmät esitettiin toisille. Oli ihana nähdä miten antaumuksella jokainen koulutettava osallistui näytöksen rakentamiseen ja toteutukseen. Kuvista voit aistia tunnelmaa ja tutustua tuotoksiimme.

Seuraava kaksipäiväinen putki, jonka olin poissa työpisteeltäni johtui Uskontojen vuoropuhelu kasvatuksessa – tienä rauhaan –seminaarista. Seminaarissa käsiteltiin erityisesti mitä monikulttuurisuus tuo tullessaan uskonnon opetukseen. Itse valaisin hieman museon työsarkaa. Uskonnon opetus ei kuulu museon tehtäviin, mutta eri kulttuureista saapuvien henkilöiden taustat ja uskonnot on huomioitava museon perusnäyttelyä ja muita palveluita suunniteltaessa. En keskittynyt ainoastaan maahanmuuttajien kanssa toteutettuihin juttuihin, vaan kerroin myös projekteista, joita olemme tehneet päiväkoti-ikäisten ja vanhusten kanssa. Minusta jokainen museoon saapuva ryhmä on monikulttuurinen. Mikään ryhmä ei koostu yhdestä muotista valetuista ihmisistä, vaan ryhmät ovat aina sekoitus erilaisia mielipiteitä ja elämänkatsomuksia ja –kokemuksia omaavia ihmisiä. Oli jännä huomata miten yllättyneitä monet olivat kuullessaan museossa toteutetuista projekteista ja minun työstäni. Seminaariin osallistuminen oli hyvä muistutus siitä, että nykymuseoiden pedagoginen toiminta on vielä aika uutta monille ihmisille.

Museolehtorin työn yksi mukavimmista asioista on se, että saan tehdä töitä erilaisten ihmisten kanssa. Projektien kautta olen päässyt tutustumaan monen eri ammattialan asiantuntijaan. Koulutuspäivillä ja seminaarissa tapasin taas uusia mielenkiintoisia ihmisiä. Seminaarin lauantaipäivän ohjelma tapahtui Kalevalan koululla, jota Kuopiossa käyvät maahanmuuttajalapset käyvät. Maahanmuuttajien opetusta esitelleet opettajat tekivät minuun suuren vaikutuksen. Heidän työllään on iso merkitys maahanmuuttajaperheiden kotouttamisessa Suomeen. Koulussa tapahtuvan opetuksen lisäksi he käyttävät paljon aikaa perheille suunnatun vapaa-ajan toiminnan ohjaamiseen. Ihan häikäistyin heidän sitoutumisestaan omaan työhönsä.

Tulevina päivinä tapaan taas ison joukon uusia ihmisiä. Olen nimittäin käytettävissä sadutusohjaajana. On aika jännää jalkautua museon seinien ulkopuolelle. Luulen, että koululais- ja päiväkotiryhmien kanssa työskentely saattaa vaatia erilaisen lähestymistavan, kun minulla ei ole suojanani museon seinien arvovaltaa. Ainakin itse muistan, että sijaisiin ja muihin luokkaan tulleisiin vierailijoihin kokeiltiin surutta kaikki mieleen tulleet jekut. Kerron kokemuksistani kun keikkapäivät on takanapäin.


torstai 8. lokakuuta 2009

Mikä on kirkkomuseon kokoelmien tulevaisuus?

Jotta aika ei kävisi tylsäksi tämän suuren uudistumishankeemme keskellä, olen kahmaissut itselleni yhden uuden projektin. Nolona tunnustan julkisesti, että kokoelmapolitiikka on asia, joka on puuttunut museoltamme pitkän aikaa. Tokihan kokoelmiamme on hoidettu huolella ja asiantuntemuksella, mutta kokoelmanhoidon periaatteita ei ole kirjattu paperille. Ymmärrän kyllä hyvin tämän puutteen. Useiden vuosien aikana muotoutuneet toimintatavat ovat sitä hiljaista tietoa, jonka muotoileminen kirjalliseen muotoon ei ole niin kauhean helppo juttu.

Olen nyt kuitenkin uskaltautunut tarttumaan härkää sarvista. Sukeltaminen kokoelmanhoidon periaatteisiin on osoittautunut antoisaksi. Olen tutustunut muiden museoiden kokoelmapoliittisiin ohjelmiin ja ohjeisiin, joita museoille on laadittu kokoelmapolitiikan laadintaan (kiitos Susanna Pettersson!). Olen löytänyt prosessikaavioiden tapaisia ohjeita sisältäviä paksuja opuksia, ytimekkäisiin paketteihin koottuja tietoiskuja ja hieman hatarasti laadittuja katsauksia kokoelmiin. Tavoitteenani on saada aikaan ytimekäs paketti, joka olisi hyvä työkalu museon työntekijöille ja joka auttaisi museon asioista päättäviä ymmärtämään museotyön luonnetta ja tavoitteita.

Kokoelmapolitiikkamme linjauksia pohtiessani olen taas törmännyt samoihin asioihin, joita pohdin museon nimikysymyksen noustua esille. Tällä kertaa pohdintani liittyvät kokoelmiemme luonteeseen. Museomme kokoelmien ydin on syntynyt Karjalan seurakunnista ja luostareista evakuoidusta materiaalista. Kaikkea muutakin on tietysti ajan saatossa kertynyt. Säilytystiloistamme löytyy materiaalia, jonka säilytykseen ei museomme vähäisiä resursseja mielestäni kannattaisi uhrata. Esimerkkinä vaateharja, josta ei ole olemassa minkäänlaisia kontekstitietoja ja huonosti piirretty kuva alastomasta naisesta, josta ei siitäkään tiedetä mitään muuta kuin se, että se on aikanaan hankittu paikallisesta vanhojen tavaroiden liikkeestä. Varmasti kaikki museoiden kokoelmista vastaavat ymmärtävät mistä puhun. Miten näihin esineisiin tulisi suhtautua ja miten pitäisi toimia, että tällaisen materiaalin karttuminen saataisiin kuriin? Mitä meidän siis tulisi kerätä? Rajaammeko kokoelmistamme kokonaan pois aineiston, joka ei liity Suomen ja Karjalan ortodokseihin? Miten voimme dokumentoida nykypäivän ortodoksisuutta? Voimmeko ottaa vastaan kaiken seurakunnilta tänne toimitetun materiaalin? Tallennammeko Venäjän kirkon juhliin liittyvää materiaalia (esimerkkinä 1000-vuotisjuhlaan liittyvät muovipussit) ja ketkä ovat henkilöitä, joiden elämään liittyvää materiaalia tallennamme?

Kokoelmapolitiikkaprojekti muistuttaa mustekalaa, jonka jokainen lonkero vaatii oman pohdintansa. Kokoelman profiilin ja painopisteistä lähtee lonkero, jonka päässä on kartuntapolitiikka, toisessa on tutkimus, kolmannessa inventointi ja dokumentointi, neljännessä museon säilytys- ja turvallisuusasiat, viidennessä periaatteet lainaus- ja sijoitustoiminnalle, kuudennessa periaatteet esilläpidolle jne.jne.

Näillä asioilla tulen pian vaivaamaan työkavereitani. Talossa pitkään työskenteleviltä löytyy vastauksia useisiin kysymyksiin, mutta niiden puristaminen kirjalliseen muotoon vaatii hiomista ja pohdintaa. Onneksi tiedän heidän pitävän kokoelmapolitiikan laatimista tärkeänä. Tänään on kuitenkin minun syntymäpäiväni, enkä vielä ota kokoelmapolitiikan kysymyksiä esille kahvipöydässä, vaan tarjoan heille kääretorttua.

PS. Vaikka olen ehtinyt jo niinkin arvokkaaseen ikään kuin 35 v, en ole oppinut lisäämään blogiini kävijälaskuria. Voisiko joku ystävällinen neuvoa minulle miten se tehdään?