torstai 24. kesäkuuta 2010

…toivottavasti hanskaa ei hukata

Museon näyttelytilojen remontti on edennyt seuraavalla tavalla: Museon muutos- ja laajennustöitä varten perustettiin keväällä työryhmä, jonka tehtävänä on selvittää eri hankesuunnitelmia, rahoitusvaihtoehtoja ja kysymystä kirkkomuseon sijaintipaikasta. Työryhmään kuuluu kirkollishallituksen jäsenet Ritva Bly, Timo Mäkirinta ja Heikki Piiroinen, kirkolliskokouksen talousvaliokunnan puheenjohtaja Markku Salminen ja tulevan toimikauden edustaja Seppo Ketola. Kirkkomuseon johtokunnan nimeämiä jäseniä ryhmässä edustavat Museoviraston pääjohtaja, Juhani Kostet, Svenska Kulturfondenin johtaja Berndt Arell ja Lahden museon johtajana elokuussa aloittava Timo Simanainen.

Työryhmä kokoontui ensimmäistä kertaa 14.6.
Kokoontumisen tuloksena työryhmä päätyi kannattamaan noin 180 neliön suuruisen laajennusosan rakentamista kirkkomuseon nykyisten tilojen yhteyteen Kuopioon. Seuraava kokoontuminen on elokuussa. Työryhmä tekee esityksen kirkkomuseon muutostöistä marraskuussa kokoontuvalle kirkolliskokoukselle. Jään jännityksellä odottamaan mitä tällä saralla tapahtuu. Jännityksen lisäksi minua myös suuresti turhauttaa tämä tilanne. Museo on ollut kiinni elokuusta 2009. Odotin, että tämän määräaikaisen kaksi vuotta kestävän työsuhteeni aikana pääsisin suunnittelemaan uutta perusnäyttelyä. Sisällön suunnittelua ja pedagogisen ohjelman sisältöä olemme kyllä ideoineet ja visioita on vaikka kuinka. Emme kuitenkaan pääse etenemään asiassa, koska emme tiedä millaisissa tiloissa ja missä museo tullaan avaamaan.

Olo on varsin avuton. Kirkkomuseon tulevaisuudesta päättävät kirkolliskokouksen edustajat. Toivon, että tästä joukosta löytyy ihmisiä, jotka tietävät tai ainakin näkevät tarpeelliseksi perehtyä siihen mitä ammatillisen museon hoitaminen ja pyörittäminen pitää sisällään. Tämä on ihan yleinen ongelma koko museoalalla. Suuren yleisön silmissä museo on sama asia kuin näyttely. Toki nykyään museoissa tarjotaan myös paljon toiminnallista ohjelmaa. Kokoelmatyö on kuitenkin kaiken A ja O ja juuri se osa-alue on suurelle yleisölle näkymätöntä ja jonka pelkään jäävän taka-alalle kirkolliskokouksessa päätöksiä tehtäessä.

Kirkkomuseon kokoelmat muodostuvat aineistosta, joka on mittaamattoman arvokasta Suomen ortodoksisen kirkon kulttuurihistorian kannalta. Vanhassa perusnäyttelyssä kirkkomuseon kokoelmista oli esillä vain noin 20% esineistä. Jos museota varten rakennetaan jonnekin kokonaan uusi rakennus, on huomioitava kokoelmien laajuus ja se, että kokoelmat kasvavat jatkuvasti. Kokoelmat pitävät sisällään ikoneita, tekstiilejä ja erilaisista metalleista valmistettuja sakraaliesineistä. Lisäksi on vielä valokuvat, vanha kirjakokoelma ja muut arkistot. Eri materiaaleista valmistetut esineet vaativat erilaiset säilytysolosuhteet. Mikään standardirakennus ei sovellu museon kokoelmien säilytykseen. Ja on muistettava, että näiden kokoelmien hoitaminen on työtä, joka vaatii erityistä ammatillista osaamista. Ennen kun päätös museon sijoittamisesta tehdään, olisi tehtävä selkeät suunnitelmat mahdollisesta vaihtoehtoisesta museorakennuksesta. Minkä kokoiset näyttely- ja säilytystilat tarvitaan ja mitä muita tiloja rakennuksesta on löydyttävä. Olisi myös selvitettävä miten paljon museoammattilaista toiminnan pyörittäminen uudessa museorakennuksessa vaatii ja kuinka paljon muuta henkilökuntaa tarvitaan.

Minua hirvittää ajatus siitä, että näitä asioita ei selvitetä kunnolla ennen kun päätöksiä museon tulevaisuudesta tehdään. Kauhukuvissani kirkkomuseota varten rakennetaan uusi näyttelytila, jota aiotaan pyrittää vapaaehtoisvoimin eikä kokoelmatyön hoitamista mietitä lainkaan. Jälkikäteen ihmetellään kuka hoitaa lukuisat kuvalaina-asiat, tutkimuspyynnöt ja muun asiantuntija-avun antamisen, joka on tärkeässä roolissa jokapäiväisessä työssämme. Saatetaan myös ihmetellä näyttelyiden suunnittelemisen ja niiden aikaansaamisen vaatimaa suurta työmäärää. Jos kaikki nämä ja monet muut seikat, jotka ovat edellytys ammatillisen korkeatasoisen museon pyörittämisessä vaaditaan, käydään läpi ja laaditaan suunnitelmat ja toteutetaan museon niiden pohjalta, niin hyvä. Suorastaan kannatan ja hihkun, jos näin tapahtuu. Jotenkin minusta kuitenkin nyt tuntuu, että näiden asioiden huomioiminen saattaa jäädä taka-alalle, kun kirkkomuseon asioista päätetään.

Päätöksenteossa raha-asiat ovat keskeisiä. Kotkaan rakennettu uusi hieno museorakennus merikeskus Vellamo maksoi 47 miljoonaa. Mahdollinen uusi kirkkomuseo ei ehkä tulisi olemaan näin suuri yksikkö. Jos uusi rakennus tehdään palvelemaan nykyaikaista monipuolista museotoimintaa ja huomioidaan kokoelmien asettamat erityisvaatimukset, ovat kustannukset kuitenkin miljoonaluokkaa. Suomen maatalousmuseo Sarka maksoi 5,1 miljoonaa, mihin myös meidän museotamme voisi verrata. Jos 5,1 miljoonaa maksavan museorakennuksenkustannuksista 70% saataisiin Eu:lta, niin omaa rahaa tarvittaisiin 1,53 miljoonaa. Samalla rahalla saataisiin kustannettua Kirkkomuseon nykyisten tilojen remontti ja toteutettua vielä lisärakennus. On ristiriitaista, että suurennuslasilla tuijotetaan nykyisten tilojen remontin kustannuksia, mutta sama summa oltaisiin valmiita käyttämään uutta museorakennusta varten.

Kävijämäärät ovat tietysti asia, joita toivottaisiin museoon lisää, oli museo sitten Kuopiossa tai jossain muualla. Valamon luostari on paikka, jonka kävijämääriin kirkkomuseon kävijämääriä usein verrataan. Luostarissa on viime vuosina vieraillut150 000 kävijää vuosittain. Luostarissa toimii pieni museo sekä kulttuurikeskus, jonne molempiin on pääsymaksut. Jos vertailua näiden kahden kesken halutaan kävijämääriä kohdalla tehdä, olisi tuijotettava näiden pääsylipullisten kohteiden kävijämääriä. Kun kirkkomuseon kävijämääriä verrataan vaikka Kuopion taidemuseon kävijöihin, ei asiamme näytä olevan ihan hullusti, kun otetaan vielä huomioon, että kävijät on saatu 40-v vanhan perusnäyttelyn aikana. Eri museoissa Kuopiossa työskennelleenä voin sanoa, että kirkkomuseon kansainvälisten kävijöiden osuus kaikista kävijöistä on muihin museoihin verrattuna huikea.

Kävijämäärälukujen ohella olisi pohdittava myös millaisia kävijöitä kuhunkin kohteeseen halutaan, ketä halutaan palvella ja miten. Valamon luostari on hieno paikka, jonka merkitys matkailukohteena on suuri. Valamon palvelujen kasvattamiseen on nähty paljon vaivaa ja ne ovatkin laajentuneet huimasti viime vuosien aikana. Valamosta on selkeästi tullut kirkon käyntikortti. Olisikin hyvä välillä pysähtyä pohtimaan millaisia käyntikortteja kirkko haluaa tarjota. Valamon sijainti on syrjäinen. Asiasta kiinnostunut näkee kyllä vaivan päästä vierailulle sinne, mutta olisiko sen rinnalla paikallaan tarjota henkisesti ja maantieteellisesti helpommin lähestyttävä paikka? Suurin osa nykyisistä museon kävijöistä on ihmisiä, jotka eivät tiedä ortodoksisuudesta yhtään mitään. Heillä on ennakkoluuloja ortodoksisuutta ja yleisesti uskontoja kohtaan. Nostan hattua näille kävijöille, että he ovat silti tulleet kirkkomuseoon. Ja uskokaa tai älkää, näitä kävijöitä on paljon. Tätä asiaa kirkon asioissa sisällä olevien on ehkä jostain syystä vaikea kohdata ja hyväksyä. Olisi hienoa, että kirkko tarjoaisi palveluja kaikenlaisille ihmisille. Tällä hetkellä kirkkomuseon tulevaisuuden visiona on ollut tarjota ihmisille paikka oman uskonnollisuuden tarkasteluun, mikä mielestäni täydentää hienosti muita kirkon tarjoamia palveluja. Olisi upeaa, että ortodoksisen kirkkomuseon yhteyteen saataisiin joskus myös luterilainen kirkkomuseo. Tällainen ratkaisu olisi avarakatseista, se tarjoaisi hienoja mahdollisuuksia monenlaiseen yhteistyöhön ja lopputulos kiinnostaisi varmasti monenlaisia asiakkaita.

Museolehtorina minua harmittaa se hukkaan heitetty musepedagoginen työ, joka tehdään, jos museo siirretään pois Kuopiosta. Yleisölle näkyvä museopedagoginen toiminta on tiiviisti yhteydessä museon kokoelmiin. Ainakin näin tulisi olla. Työpajat, opetustuokiot, elämykselliset opastukset jne. ovat keinoja, joiden avulla avataan museon ydintä katsojille. Ne eivät ole vain päälle liimattua hauskuutusta, jonka avulla saadaan myös koululaisia käymään museoissa. Tämän eteen olemme tehneet kirkkomuseossa paljon töitä. Olemme solmineet toimivat yhteydet Kuopiossa toimiviin päiväkoteihin ja kouluihin. Olemme räätälöineet eri kävijäryhmille sopivia palveluja ja kouluttaneet työntekijöitä eri tapoihin hyödyntää museoita oppilaiden kanssa. Näin olemme pystyneet madaltamaan kynnystä astua museoon. Kirkkomuseossa on käynyt keväisin paljon luokkaretkiryhmiä ja hyvä näin. Pitkäjänteisen yhteistyön kautta olemme saaneet kasvatettua koulu- ja päiväkotiryhmien määrää myös muina vuoden aikoina. Opettajat ovat oppineet hyödyntämään kirkkomuseota opetussuunnitelmaan sopivana oppimisympäristönä. Museovierailu ei näille ryhmille ole hupivierailu ennen kesälomaa, vaan paikka, jossa eri oppiaineisiin liittyvä asia opitaan hieman erilaisessa ympäristössä kun ennen. Tämä on mielestäni suunta, johon museopedagogiikkaa pitää viedä. Kokemusten rohkaisemana yhteystyö vanhustyössä työskentelevien kanssa on saatu hyvälle alulle. Toimivien yhteistyömuotojen ja –käytäntöjen löytäminen ja niiden ylläpitäminen vaatii pitkäjänteistä ja jatkuvaa työtä. Tässä asiassa minulla on ollut onni tehdä työtä yhdessä muiden Kuopiossa toimivien kulttuurilaitosten kanssa. Meillä on monia hienoja työryhmiä, joiden avulla koko Kuopion kulttuuripuolen kouluille, päiväkodeille ja palvelutaloille suunnatut palvelut ovat suunnitelmallisia ja toiminta on pitkäjänteistä. Olen kirjoittanut näistä yhteistyömuodoista ja raportoinut muutamista tapahtumista ja koulutuksista, joita olemme aikaan saaneet.

”Museot ovat julkinen palvelu, jonka tarkoitusperät eivät ole perimmiltään kaupallisia tai taloudellisia. Museotoiminnan tarkoitus on tallentaa kulttuuri- ja luonnonperintöä ja tarjota se tutkittavaksi, opittavaksi, nähtäväksi ja koettavaksi. Museotoiminnan vahvuus on sen asiantuntemuksessa, sen kilpailuvaltti tiedon ja elämysten tuottamisessa laadukkaasti ja luotettavasti. Toiminnan vaikuttavuus syntyy monipuolisten ja laadukkaiden palveluiden tarjoamisesta eri väestöryhmille.” Päivi Salonen Opetus- ja kulttuuriministeriön kulttuuriasiainneuvos. Julius 4/2010

Museolehtori kiittää kärsivällisyydestä, kun hyvä lukijani olet jaksanut lukea tilitykseni loppuun saakka. Kun tänään suljen työhuoneeni oven, avaan sen seuraavan kerran vasta 26.7. Samoin tämä blogikirjoittelu uinuu lomani ajan. Toivon tietysti, että te lukijat ette uinu, vaan jätätte tänne kommenttejanne ja ajatuksianne, joihin palaan lomani jälkeen.

keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Homma hanskassa







Talomme remontti etenee. Palvelukeskuksen ja keskusrekisterin väki on työskennellyt usean viikon ajan kokoustiloihin järjestetyssä toimistossaan. Keittiön remontin vuoksi olemme ruokailleet edustiloina toimineen arkkipiispan residenssin keittiössä. Toimistoihmiset pääsevät takaisin uudistuneisiin raikkaisiin tiloihin loppukesästä. Myös kellaritiloissa on käynyt kuhina. Kävimme Hennan kanssa viimeviikolla ikuistamassa tilannetta ja siitä reissusta tässä vähän kuvamateriaalia. Pommisuoja on ainoa paikka, johon alakerran remontissa ei kosketa. Sen yhteydessä on pieni sälävarasto, josta kävin tutkimusretkellä etsimässä tavaraa. Sieltä tuo laatikonkaivelukuva.

Myös pihan puolella edistytään. Pihamme ei vielä ole oikein edustuskunnossa, mutta elokuun loppuun mennessä täällä pitäisi olla istutukset ja opasteet paikallan. Hyvien toimivien ja saavutettavien opasteiden kanssa onkin ollut miettiminen. Vanhat olemassa olevat opasteet kunnostetaan ja opastuskokonaisuutta täydennetään uusilla opasteilla. Vanhojen ja uusien opasteiden pitää olla ulkonäkönsä puolesta yhteneväisiä ja niiden sisällön pitää toimia hyvin yhteen, että opastus on loogista. Homman eteenpäinviemistä on hankaloittanut kesälomakausi, jonka vuoksi on hankala koota tietoa siitä, millaisia opasteita kukin toivoo. Ja sitten tietysti eri mielipiteet pitää sovittaa vielä yhteen ja miettiä tietysti asiaa erilaisten asiakkaiden kannalta. Eiköhän tästä selvitä, kunnialla toivottavasti.

Vihersuunnittelijan tekemistä suunnitelmista pihaistutusten suhteen on keskusteltu paljon kahvipöydässä. Talosta kun löytyy innokkaita multasormia, jotka ovat perehtyneet näihin kukka-asioihin. Itse olen osallistunut keskusteluihin lähinnä kuulijana, joka odottaa josko minuun joskus iskee multasormi-innostus. Kasvitietämykseni on erittäin rajallinen. Kitkin mm. viime vuonna omalta pihaltamme unikot, koska luulin niitä rikkaruohoiksi. Päätin, että keskityn vain pihanurmen ajeluun. Pitkä nurmikko ei minua haittaa ja tykkään voikukista, joten sitäkin puuhaa on aika vähän.

tiistai 22. kesäkuuta 2010

Feresi ja Teresa



Tässä tuulahduksia kirkkopäiviltä Joensuusta. Kuvassa Teresa feresissä myyntipisteessämme. Tarkkanäköinen saattaa bongata tuotevalikoiman keskeltä hittituotteeksi nousseet jumalanpalvelutekstiileistä valmisteut rintakorut. Arvovieraiden autonkuljettajat olivat sonnustautuneet violetteihin rintakoruihin, joiden avulla heidät oli helppo tunnistaa. Toisessa kuvassa sitten arvovieraana tapahtumaan osallistunut patriarkka Barolomeos.

Vettä satoi koko päivän, mutta siitä emme me joutuneet kärsimään. Matkustajasatamaan suunniteltu Ortbasaari nimittäin siirrettiin päätapahtumapaikalle Areenalle, mikä oli hyvä veto. Emme joutuneet kärsimään sadesäästä ja kahvila ja toilettitilat löytyivät samasta rakennuksesta. Muutoksen takia tavoitimme suuren joukon tapahtumakansaa, joka tuksin sadesäässä olisi satamatorille vaivautunut. Myyntipisteessämme, kuten muidenkin kojuissa, kävi vilske ja välillä oli ihan kiireen poikastakin. Tapahtuma oli kaikenkaikkiaan oikein onnistunut. Ihmisiä oli paljon, mutta missään vaiheessa ei ollut tungosta ja järjestelyt pelasivat moitteettomasti. Olisimme vaan voineet lähteä matkaan vähän isommalla henkilökunnalla, niin olisimme voineet vuorotella ja päässeet näin osallistumaan muihin kirkkopäivien aikana järjestettyihin tapahtumiin. Muutama luento olisi ollut mielenkiintoinen ja ortodoksisen kultturikeskuksenkin vierailu jäi nyt toiseen kertaan.

perjantai 11. kesäkuuta 2010

Loma lähestyy ja tahti kiristyy

Suomi lomailee heinäkuun ja näin teen minäkin. Ensimmäistä kertaa elämässäni minulla on pitkä palkallinen loma, joka ajoittuu heinäkuulle. Aikaisempina vuosina heinäkuu ja lähes koko muu kesä minulla on mennyt töiden merkeissä. Kesäaika on tarkoittanut leppoisaa työntekoa. Puhelimet eivät soi, sähköpostia tulee harvakseltaan eikä deadlinet paina päälle. Nyt kun valmistaudun kesään ja kauan odotettuun lomaan, olen tutustunut minulle uuteen asiaan eli lomastressiin. Stressini ei varsinaisesti koske lomaa, vaan tehtäviä, jotka täytyy hoitaa ennen lomaa ja jotka odottavat minua loman jälkeen. Koska kaikki muutkin suomalaiset lomailevat heinäkuun ajan, on kesäkuu täynnä asioita, jotka on hoidettava ennen kaiken pysähtymistä.

Kuulun ns. muistilappuihmisten joukkoon. Kirjoitan kalenteriini ja irrallisiin papereihin listoja tehtävistä, jotka on hoidettava. Viivaan lapuista yli asiat, jotka on hoidettu ja korostan erivärisillä kynillä ja rengastuksilla kiireellisimpiä asioita. Tämänhetkinen lappuni alkaa olla niin täynnä merkintöjä, että minulla alkaa olla vaikeuksia tulkita sitä. Voinkin pian ryhtyä kirjoittamaan lappuani puhtaaksi, eli poimia uuteen puhtaaseen lappuun työn alla olevat asiat ja seurata taas missä vaiheessa tuo uusi lappu alkaa olla vaikeasti tulkittava.



Muistiappu on minulle selkeä merkki työni etenemisestä. Koen suurta tyydytystä siitä, kun saan viivata ja sutata yli otsikoita merkiksi siitä, että asia on hoidettu pois päiväjärjestyksestä. Heinäkuun lomaseisauksen aiheuttaman deadlinesuman lisäksi minua työllistää loman jälkeinen elämä. En halua lomani aikana murehtia ja ajatella työasioita ja tämän vuoksi valmistelen loman jälkeen minua vastaanottavat tehtävät mahdollisimman pitkälle ennen lomaani. Heti lomani jälkeen roudaan itseni asuntomessuille mosaiikkia tekemään ja sen jälkeen satamaan sijoittuvalle Taidetorille kirkkomuseon oman mökin emännäksi yhden viikon ajaksi. Minulla onkin molempia projekteja varten koottuna pinot tavaraa ja muistilaput, jotka auttavat minua työtehtävieni alkuun lomalta palattuani. Loppuvuoteen ajoittuva Lähde mukaan värimatkalle –projektikin hautuu mielessäni. Aion jalkautua kouluille kertomaan värien historiasta, eri tavoista valmistaa värejä ja ohjaamaan mineraalivärien valmistamista. Tätä varten minulla on jo pieni kokoelma mineraaleja. Kuva ei anna oikeutta mineraalimöykkyjen väreille. Oikealla on hehkuvan vihreää malakiittia, keskellä pienet murikat sinistä atsuriittia ja vasemmalla tummaa hematiittia, jota hiertämällä saadaan punaista väriä. Aloitan tämän homman valmistelun menemällä Päivi Hintsasen näyttelyn avajaisiin galleria Carreeseen ensi tiistaina.



Tällä viikolla työviikkoni onkin kuusipäiväinen. Lähden työkaverini kanssa lauantaina kukonlaulun aikaan Joensuuhun ortodoksisille kirkkopäiville hoitamaan kirkkomuseon myyntipistettä . Meillä on mukanamme houkuttelevia myyntituotteita joka lähtöön. Uusi myyntiartikkelimme ovat kirkkotekstiilikankaista valmistetut herkulliset rintanapit. Toivottavasti viikonlopuksi ennustettu sade väistyy muualle ja meillä riittäisi asiakkaita runsain mitoin. Suomessa vieraileva ortodoksisen maailman hengellinen johtaja Konstantinopolin patriarkka Bartolomeos tulee vierailemaan asiakkaanamme, mikä on tietysti suuri kunnia ja jännityksen paikka.
Myös tänään aloitin työt kukonlaulun aikaan saapumalla työpaikalle klo 6.15. Olin menossa suorittamaan perjantaista 1 km:n uimalenkkiäni, mutta uimahalli olikin suljettu jonkun leirin vuoksi. Hyvä minä.

perjantai 4. kesäkuuta 2010

Koulutus kannattaa

Osallistuin tiistaina Helsingissä järjestettyyn Kansallinen digitaalinen kirjasto –hankkeen, Museoviraston ja Suomen museoliiton koulutukseen, jossa avattiin Opetus- ja kulttuuriministeriön uuden 2 miljoonan euron suuruisen apurahan (avustus nuoria työllistäviin kulttuuriaineistojen digitointia sekä verkkosaatavuutta ja säilyttämistä edistäviin hankkeisiin) saloja. Koulutus oli tosi tarpeellinen ja hyvä. Apurahoja on olemassa jos jonkilaista ja hankeideoita niitä varten on sitten toinen mokoma. Hakemuksia rustaavana koen välillä olevani kysymysmerkkinä pohtiessani hankehakemusten ja apurahoja myöntävien tahojen kohtaamista. Koulutuksessa oli mukana ministeriön ihmisiä, jotka kertoivat uudesta apurahasta ja meillä osallistujilla oli tilaisuus kysyä mieltämme askarruttavia kysymyksiä heiltä. Samalla me museoihmiset jaoimme ideoitamme ja ehkäpä löysimme myös uusia mahdollisuuksia yhteistyöhön.

Kaikkiin kysymyksiin en vastausta kuitenkaan saanut. Minun täytyi kiirehtiä Kuopion junaan enkä ehtinyt seurata miten loppukeskustelu päättyi. Ehdin kuitenkin kertoa omasta hankeideastamme, joka koskee vanhoista rakennuspiirustuksista koostuvan kokoelman digitointia. Apurahaa ei myönnetä valtion laitoksille ja tästä syystä kirkon organisaation alaisena museona emme nyt vielä pysty hakemaan tätä apurahaa. Apurahan haku on kaksiosainen ja toinen haku on syksyllä. Mahdollisen omistuspohjamuutoksen jälkeen pystymme hakemaan rahaa. Kerroin tästä suunnitelmasta ja kysyin, voiko hankkeemme yhteistyökumppanina toimia valtion alaisuudessa toimiva laitos kuten olemme suunnitelleet. Päivi Salonen ministeriöstä sanoi, että apuraha ei ole tarkoitettu valtion isojen museoiden käyttöön ja pienen pähkäilyn jälkeen hän sanoi, että ”ortodoksinen kirkkomuseo on erityiskysymys”. Junan lähdön vuoksi en sitten ehtinyt enää kysellä mitä meidän erityislaatuisuus tarkoittaa. Moneen muuhun kysymykseen sain kuitenkin vastauksen ja tällaisen tapaamisen jälkeen on helppo ottaa luuri käteen ja soittaa ihmisille, joiden naamat on nyt tulleet tutuiksi. Tämän puhelun aion suorittaa päiväjärjestyksestä heti maanantaina. Tämä kiireinen työviikko (johon kyllä kuului myös virkistystä Jyväskylään suuntautuneen kevätretken muodossa) on nimittäin hyvä lopettaa yllättävään pillien soitantaan, joka on peräisin palohälytyksestä. Aiheeton betopölystä johtuva hälytys, ei onneksi sen vaarallisempaa.