perjantai 5. maaliskuuta 2010

Teuvoksi Teuvon paikalle






Televisiossa pyörii jos jonkinlaisia sisustusohjelmia. Nyt olen saanut kokeilla miltä tuntuisi olla mukana tällaisessa ohjelmassa, ainakin näin kuvittelen. Tapasin viime viikolla kolmesta opiskelijasta muodostuvan ryhmän. He suorittavat Kuopion muotoiluakatemiassa messu- ja näyttelysuunnitteluopintoja. Opiskelijoiden projektina on remonttimme yhteydessä rakennettavan museopedagogisen tilan suunnittelu. Jokaisella opiskelijalla oli omat suunnitelmansa, jotka kävimme läpi vuorotellen. Olimme ennen tätä keskustelleet yhdessä tarpeistamme ja toiveistamme. Haluaisin, että tilassa yhdistyisi käytännöllisyys ja elämyksellisyys. Minulle tutuksi tulleet työpajatilat ovat muistuttaneet koululuokkia, melko tylsiä siis. Olen myös ihmetellyt tilojen käyttöastetta. Ohjattua työskentelyä ei näissä tiloissa joka hetki tapahdu. Nämä ohjaamattomat ajat tilat ovat sitten tyhjillään ja käyttämättömiä, aikamoista tuhlausta minusta. Toivon, että saamme suunniteltua meidän tilastamme mahdollisimman monikäyttöisen. Tilan tulisi olla helposti muunneltavissa erilaisiin käyttötarkoituksiin: työpajaksi, luentotilaksi, olotilaksi jne.

Oli hienoa istua ja kuunnella ja katsella kolme havainnollista ja kiehtovaa suunnitelmaa. Jokaisessa suunnitelmassa oli oma teemansa, jonka ympärille kokonaisuus oli rakennettu. Yhdessä tilaa hallitsi Bysantin mosaiikit, toisessa oli Karjala-teema käspaikkoineen ja kirkkaine väreineen ja kolmannessa liikuttiin venäläisessä kansaperinteessä ja saduissa. Kaikissa kolmessa oli mukana suunnitelmia värimaailman, ornamentiikan, valaistuksen ja kalustuksen suhteen. Suunnitelmia täydensivät hienot oivallukset, jotka palvelevat toivomustani yhdistää käytännöllisyys ja elämyksellisyys yhtenäiseksi paketiksi. Enemmän en taida nyt teille paljastaa, mutta kurkkimalla kuvia pääsette jyvälle eri suunnitelmien sisällöistä.

Kaikissa suunnitelmissa oli ainesta Teuvoksi (Teuvohan voittaa aina Pienet pintaremontit, eikä syyttä). Sisustusohjelmiin verrattuna tilanteeni on helpompi. Minun ei tarvitse valita yhtä suunnitelmaa, vaan voin poimia parhaat ja minua miellyttävimmät ideat, joita työryhmä ryhtyy jatkotyöstämään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti