perjantai 10. kesäkuuta 2011

Suomen ortodoksisen kirkkomuseon kivimaailman aarteet esillä Suomen Kivikeskuksessa


Reliikkiristi 1500-luvulta. Kuva: Henna Hietainen

Kivimaailman aarteet -näyttely Suomen Kivikeskuksessa antaa loistavan mahdollisuuden tutustua Suomen ortodoksisen kirkkomuseon aarteistoon. Ikoneita, sakraaliesineitä ja kirkkotekstiilejä koristavat safiirit, rubiinit, smaragdit ja monet muut upeat korukivet loistavat Kivikeskuksen Aarrekammiossa.

Kirkkomuseon näyttelykokonaisuuteen kuuluu myös ikonimaalauksen eri vaiheita esittelevä maalaussarja. Siinä kivimaailman aarteet – maa- ja mineraalivärit – ovat esillä ikonimaalauksessa käytettyinä väripigmentteinä. Ikoneiden hehkuvan sininen väri on usein atsuriittia ja syvän sininen lapis lazulia. Malakiitti on puolestaan ikonimaalauksessa käytetyn vihreän väripigmentin lähteenä.

Suomen Kivikeskuksen kanssa toteutettu näyttely on ainutlaatuinen kokonaisuus. Kirkkomuseon kokoelmat ovat harvoin olleet esillä näin laajassa mittakaavassa museon ulkopuolella. Näyttelyn toteuttamiseksi yhteistyötä on tehty myös Valtion taidemuseon materiaalitutkimuslaboratorion ja Geologian tutkimuskeskuksen Kuopion yksikön kanssa.

Suomen Kivikeskus on osa laajaa ja monin palveluin varustettua Kivikylää Pohjois-Karjalan Juuassa. Kivikylässä on paljon nähtävää ja runsaasti tietoa myös alan todellisille harrastajille.

Kivikylä ja Kivimaailman aarteet -näyttely on avoinna:

10.6. - 31.8.2011: ma - pe 9 - 18, la 9 - 16 ja su 9 - 18
Syys- ja lokakuussa: ma - pe 9 - 17

www.kivikeskus.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti