Jotta aika ei kävisi tylsäksi tämän suuren uudistumishankeemme keskellä, olen kahmaissut itselleni yhden uuden projektin. Nolona tunnustan julkisesti, että kokoelmapolitiikka on asia, joka on puuttunut museoltamme pitkän aikaa. Tokihan kokoelmiamme on hoidettu huolella ja asiantuntemuksella, mutta kokoelmanhoidon periaatteita ei ole kirjattu paperille. Ymmärrän kyllä hyvin tämän puutteen. Useiden vuosien aikana muotoutuneet toimintatavat ovat sitä hiljaista tietoa, jonka muotoileminen kirjalliseen muotoon ei ole niin kauhean helppo juttu.
Olen nyt kuitenkin uskaltautunut tarttumaan härkää sarvista. Sukeltaminen kokoelmanhoidon periaatteisiin on osoittautunut antoisaksi. Olen tutustunut muiden museoiden kokoelmapoliittisiin ohjelmiin ja ohjeisiin, joita museoille on laadittu kokoelmapolitiikan laadintaan (kiitos Susanna Pettersson!). Olen löytänyt prosessikaavioiden tapaisia ohjeita sisältäviä paksuja opuksia, ytimekkäisiin paketteihin koottuja tietoiskuja ja hieman hatarasti laadittuja katsauksia kokoelmiin. Tavoitteenani on saada aikaan ytimekäs paketti, joka olisi hyvä työkalu museon työntekijöille ja joka auttaisi museon asioista päättäviä ymmärtämään museotyön luonnetta ja tavoitteita.
Kokoelmapolitiikkamme linjauksia pohtiessani olen taas törmännyt samoihin asioihin, joita pohdin museon nimikysymyksen noustua esille. Tällä kertaa pohdintani liittyvät kokoelmiemme luonteeseen. Museomme kokoelmien ydin on syntynyt Karjalan seurakunnista ja luostareista evakuoidusta materiaalista. Kaikkea muutakin on tietysti ajan saatossa kertynyt. Säilytystiloistamme löytyy materiaalia, jonka säilytykseen ei museomme vähäisiä resursseja mielestäni kannattaisi uhrata. Esimerkkinä vaateharja, josta ei ole olemassa minkäänlaisia kontekstitietoja ja huonosti piirretty kuva alastomasta naisesta, josta ei siitäkään tiedetä mitään muuta kuin se, että se on aikanaan hankittu paikallisesta vanhojen tavaroiden liikkeestä. Varmasti kaikki museoiden kokoelmista vastaavat ymmärtävät mistä puhun. Miten näihin esineisiin tulisi suhtautua ja miten pitäisi toimia, että tällaisen materiaalin karttuminen saataisiin kuriin? Mitä meidän siis tulisi kerätä? Rajaammeko kokoelmistamme kokonaan pois aineiston, joka ei liity Suomen ja Karjalan ortodokseihin? Miten voimme dokumentoida nykypäivän ortodoksisuutta? Voimmeko ottaa vastaan kaiken seurakunnilta tänne toimitetun materiaalin? Tallennammeko Venäjän kirkon juhliin liittyvää materiaalia (esimerkkinä 1000-vuotisjuhlaan liittyvät muovipussit) ja ketkä ovat henkilöitä, joiden elämään liittyvää materiaalia tallennamme?
Kokoelmapolitiikkaprojekti muistuttaa mustekalaa, jonka jokainen lonkero vaatii oman pohdintansa. Kokoelman profiilin ja painopisteistä lähtee lonkero, jonka päässä on kartuntapolitiikka, toisessa on tutkimus, kolmannessa inventointi ja dokumentointi, neljännessä museon säilytys- ja turvallisuusasiat, viidennessä periaatteet lainaus- ja sijoitustoiminnalle, kuudennessa periaatteet esilläpidolle jne.jne.
Näillä asioilla tulen pian vaivaamaan työkavereitani. Talossa pitkään työskenteleviltä löytyy vastauksia useisiin kysymyksiin, mutta niiden puristaminen kirjalliseen muotoon vaatii hiomista ja pohdintaa. Onneksi tiedän heidän pitävän kokoelmapolitiikan laatimista tärkeänä. Tänään on kuitenkin minun syntymäpäiväni, enkä vielä ota kokoelmapolitiikan kysymyksiä esille kahvipöydässä, vaan tarjoan heille kääretorttua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti