Hyvää joulua!

Lunta tupruttaa ja joulu on ovella. Lomaa minulle ei ole yhtään ylimääräistä päivää. Jouluna onkin ihan kiva olla töissä. Puhelin ei pirise eikä sähköpostiakaan pahemmin satele. Useat ovat aloittaneet jo joulunvieton ja täällä on rauhallista. Ne harvat, jotka vielä ovat töissä, ovat leppoisalla joulumielellä. Kahvipöydässä on tarjolla herkkuja, jos toisenlaista. Töitäkin toki tehdään. Opetusministeriölle suunnattu avustushakemus alkaa olla postitusta vaille valmis. Pohjois-Savon taidetoimikunnan apurahan sain käsistäni jo aamupäivällä. Illalla sitten vastaanotamme perheeseemme uuden asukkaan. Asennamme olohuoneen nurkkaan laitteen, jota meidän perheessä ei ole kahdeksaan vuoteen nähty. Ajatukseen television tuomista iloista ja suruista suhtaudun pelonsekaisin odotuksin. Olen ollut tyytyväinen, että Big Brother ja muut vastaavat ohjelmat eivät ole astuneet olohuoneeseemme. Toisaalta taas tieto siitä, että voin aattona seurata lumiukon lentelyä taivaalla on mukava. Iloista joulua kaikille lukijoilleni!

H&M valloittaa maailmaa

Eilen puhelinlinjat olivat kuumana, kun pidin yhteyttä, en joulupukin, vaan Tomi Työnjohtajan, Heikki Pienoismallimiehen ja Tulitikkutehtailijan kanssa. Tänään pitäisi saada langanpäähän Heijastin Henkilö. Nämä tyypit eivät antamistani nimistään huolimatta ole peräisin Tomi Traktori -sarjasta, vaan todellisesta elämästä. Tomi Työnjohtajan kanssa pidimme huolen siitä, että täällä jatkuvat räjäytystyöt eivät aiheuta vaaraa kokoelmillemme. Pienoismallimiehen kanssa hioimme apurahahakemusta. Jos rahahanat aukeavat, saamme toteutettua museostamme kosketeltavan pienoismallin. Pitäkäähän peukkuja! Tulitikkutehtailijan ja Heijastin Henkilön kanssa tehtävän yhteistyön tuloksia voitte tulevaisuudessa ihastella Museokaupassamme.

Myymälämme valikoimaan tulee hienoja tuotteita laidasta laitaan. Myös museon sisäinen tuotekehittelytiimi H&M (Henna & Marja) on aloittanut työnsä. Tuotekehittelytiimin perusajatuksena on tuunaus ja kierrätys. Jos teillä sattuu olemaan ylimääräisiä diakehyksiä, niin tuotekehittelytiimi ottaa niitä ilomielellä vastaan.

Myymälän aukeamista odotellessa voitte tulla ostoksille museoomme 31.1. Järjestämme silloin paikallisen Pakkaspäivätapahtuman yhteydessä kirpputorin museomme aulatiloissa. Tapahtuman aikana asiakkaat saavat kokeilla kirkonkellon soittamista, tutustua Arkkipiispan kotikirkkoon ja nauttia pientä purtavaa, jonka myynnistä vastaa Kuopion ortodoksisen seurakunnan Lapsi- ja nuorisotyötoimikunta. Kirpputorin tuotto käytetään ikoneiden konservointiin. Mikäli haluatte osallistua konservointikuluihin, niin voitte tuoda meille hyväkuntoista kirpputoritavaraa. Soittakaa minulle ennen kun tuotte tavaraa. Numero löytyy kirkkomuseon nettisivuilta. Pyörillä, jalan ja miestemme kyydeillä töihin kulkevina meillä ei valitettavasti ole mahdollista tulla noutamaan lahjoituksianne.

Mietteitä kirkolliskokouksen jälkeen

”Kirkkomuseon lisätiloista päätös ensi viikolla” lupailtiin Savon Sanomissa 17.11. 250 neliön suuruinen lisätila oli asia, jota käsiteltiin Valamossa kokoontuneessa kirkolliskokouksessa. Seuraava lehden otsikko ” Kirkkomuseon laajennus uudelleen valmisteluun” kertoo lopputuloksen. Lisärakennushankeen mittavuuden vuoksi kirkolliskokous päätti jättää asian uudelleen valmisteltavaksi. Asian tiimoilta mitä todennäköisemmin järjestetään ylimääräinen kirkolliskokous ensivuoden puolella. Tämä tarkoittaa sitä, että museomme on kiinni koko ensi vuoden. Onko tämä nyt hyvä vai huono uutinen? Kirkkomuseon kehittämiseen suhtauduttiin kokouksessa myönteisesti. Mahdollisuudet lisärakentamiseen ovat olemassa, joten ei tässä hätää ole. Toki tämä vähän turhauttaa. Kun tärkeät päätökset ovat vielä tekemättä, emme pääse kunnolla työn touhuun perusnäyttelyn uusimisessa.

Tästä huolimatta emme ole voineet nostaa kytkintä ja aloittaa joululomailua. Yhdet kekkerit täällä sentään on ehditty pitämään tämän talon 40 vuotisjuhlan kunniaksi. Kuvassa henkilökuntaa glögilasit käsissään. Muun ajan valtaosa museon henkilökunnasta on työskennellyt kiivaasti Kosmoksen parissa. Kosmos on kesällä käyttöön ottamamme sähköinen luettelointiohjelma, joka on räätälöity meidän esineistömme varten. Kosmoksen käyttöönottoon saakka täällä on pelattu vanhojen pahvikorttien kanssa. Kosmoksen lisäksi saimme alkuviikosta käyttöön ohjelman, jonne meidän käsikirjastoomme kuuluvat kirjat luetteloidaan. Kokoelmiemme laajuuden (valokuva-arkisto mukaan luettuna) huomioon ottaen Kosmoksen täyttäminen kestää vuosia. Kokoelmien digitointi on työsarka, jonka parissa puurretaan kaikissa museoissa. On siis aika, että mekin olemme päässeet alkuun tässä työssä. Digitoinnin myötä perustyö kokoelmienhoidon, tutkimuksen ja näyttelyiden suunnittelun parissa helpottuu huomattavasti. Kun ohjelma tulevaisuudessa saatetaan vielä yleisölle avoimeksi, tulee kokoelmistamme avoimet kaikille. Hieno juttu, eikös vaan!

Talon ulkopuolella ja osittain jo sisäpuolellakin myllertäviin työmiehiin olemme jo tottuneet. Kirkonkellojen soittajien korvien suojaamiseksi hankitut kuulosuojaimet ovat osoittautuneet tässä metelissä erittäin tarpeellisiksi.

Syyhyttäviä näyttelyitä

Olemme jalkauttaneet näyttelytoimintamme museotilojemme ulkopuolelle. Valtakunnallisen kirkkotekstiiliviikon yhteydessä viime tiistaina avautunut näyttely Onko kuolema musta vai valkoinen? valottaa kuolemankulttuuria ortodoksisessa perinteessä. Näyttely on rakennettu tunnelmalliseen vanhaan viinikellariin. Tilassa soi ortodoksisia hautausveisuja ja peräseinällä on ortodoksisia hautajaisia esittävä valokuva, joka luo koko näyttelyyn huikean tunnelman. Pääosassa ovat tietenkin aiheeseen liittyvät kirkkotekstiilit. Jotain näyttelyn hienosta tunnelmasta on ehkä aistittavissa tuosta kuvasta. Näyttely on avoinna 5.1.2010 saakka, käykää tutustumassa. Meidän näyttelymme lisäksi Muotoiluakatemiassa on esillä muitakin aiheeseen liittyvä näyttelyitä.

Parhaat ajatukset syntyvät usein yön pimeinä tunteina. Yksi tällainen yöllinen idea on toteutumassa ensivuoden puolella, jolloin toteutamme Kuopion taidemuseon kanssa yhteistyönäyttelyn Taivaskanavalla. Kuopion taidemuseossa aiemmin toimineena tunnen kokoelmia sen verran, että rinnastukset meidän kokoelmiemme kanssa ovat pyörineet jo pitkään mielessäni. Kun esitin ideani taidemuseolaisille sain kuulla, että he olivat miettineet näyttelyä niiden teosten ympärille, joita olin itsekin yöllä mielessäni pyritellyt. Hieno yhteensattuma. Näyttelyn suunnittelulla on tiukka aikataulu, mutta onneksi innostusta riittää. Tässä näyttelyssä yhdistyy kaksi minulle tärkeää asiaa: kuvataide ja ikonit. Näyttelystä tulee upea, olen varma siitä!

Radikaalipuolue nousussa

Taas on äänestyksestä kadonnut yksi prosentti. Vajetta on nyt kokonaisen kahden prosenttiyksikön verran. Voidaanko tämä vielä vyöryttää desimaalien syyksi? Epäilyttävää sanon minä. Radikaalipuolue, eli perusteellisen nimenmuutoksen kannalla olevat, ovat saaneet pitkästä aikaa lisä-ääniä. Hyvä homma!

Kollegoja läheltä ja kaukaa

Museolehtoripäivät Turussa ovat takanapäin. Junamatka molemmin suunnin sujui sukkelaan aina Tampereelle saakka, jolloin Stieg Larssonin dekkarin viimeinen osa päättyi. Turussa on aina mukava käydä. Samoin museoalan kollegoiden tapaaminen ja uusiin tutustuminen on virkistävää. Saimme tietoa oppimisvaikeuksista ja avoimista oppimisympäristöistä. Kuulimme tietysti myös sekä virallisia että epävirallisia katsauksia meneillään olevista ja toteutuneista hankkeista. Oli hienoa kuulla, että meille museolehtoreille on tulossa koulutusta Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenian ja museoliiton suunnalta. Helsingin yliopiston professori Hannu Salmi oli sen verran vakuuttava ja innostava tyyppi, että ainakin tuo Palmenian koulutusta aion kytätä. On hyvä, että järjestetään tilaisuuksia, joissa vaihdetaan kokemuksia ja esitellään toimintaa. Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että suorat henkilökohtaiset kontaktit erilaisiin asiakasryhmiin ja käytännön työ on opettaa parhaiten. Psykologin koulutus ei ole tarpeen, että voi toteuttaa työpajoja dysfasiapotilaiden kanssa. Avoin suhtautuminen, oma innostus ja etukäteen tapahtunut suunnittelu ryhmän ohjaajan kanssa takaavat hyvät eväät onnistumiselle. Erityisen hauskaa päivillä oli tavata naamatusten blogiani seuraavien ja kommenttejakin antaneiden ihmisten kanssa. Terveisiä vaan Vantaalle ja Porvooseen!

Lähempänä vaikuttavia kollegoita tapasimme koko kirkkomuseon henkilökunnan voimin täällä meidän museossamme. Kuopion museon henkilökunta oli havahtunut siihen, että virkistäytymään ei kannata välttämättä lähteä kovin kauas ja että lähellä olevat kiinnostavat kohteet jäävät usein liian vähälle huomiolle. Opastimme kollegoitamme huoneissa, jotka on tyhjennetty kaikesta esineistä vitriinejä myöten. Seinille kirjoitetut kysymykset ja ajatukset johdattelivat pohtimaan museotyön luonnetta ja kirkkomuseon tulevaisuutta. Ensimmäisissä kuvissa esiinnymme sekä me kirkkomuseo työntekijät että Kuopion museon väki tieto-elämys –janalla. Janan toisessa päässä on tieto ja toisessa elämys. Tehtävänä oli ottaa kantaa siihen kumpaa asiaa pitää museotyössä tärkeämpänä. Itse seison siellä elämyspuolella. Varmimpia mielipiteistään olivat molempien museoiden konservaattorit, jotka töröttävät tiukasti tiedon suunnalla. Tämä jana oli ehkä liian mustavalkoinen. Olisin sijoittanut mieluusti toisen jalkani tietoon, jos olisin ylettänyt. Mielestäni museoiden tulee tarjota elämyksiä, mutta niiden tarjoamien elämysten tulee perustua tiedolle. Viimeinen hämärä kuva on seinästä, johon kirjoitin erilaisia teemoja, joita olemme pyöritelleet suunnitelmissamme. Vieraat ja me itse ympyröimme seinältä kolme tärkeimpänä pitämäämme asiaa. Museon väen vierailu oli oikein mukava piristys päivään. Kun pienellä porukalla pyöriskelemme uudistuvaan perusnäyttelyyn liittyvien kysymysten kanssa, kohtaamme monia vaaroja. Ulkopuolisten tuomat ajatukset ja huomiot ovat monessa mielessä hyödyllisiä. Ne herättävät meidän katsomaan asioita ja kokonaisuutta museokävijän silmin ja tuovat uusia näkökulmia, joita emme ole välttämättä tullet ajatelleeksikaan.

Desimals to animals

Äänestyksen kadonnut prosentti johtuu tietysti desimaaleista. Vaikka kadonneelle prosentille on olemassa järkevä selitys, minua se ärsyttää silti. Jos prosentti on kadonnut, niin on täällä tehty vastaavasti löytöjä. Rakennuksemme ympärille on tämän viikon aikana kaivettu vallihauta. Porat jyllää ja välillä räjähteleekin. Kaivauksista on tehty arkeologinen löytö: vanha öljytynnyri, joka näkyy tuossa kuvassa. Aika hieno, eikö totta? Nojaamaan asetettu lapio viimeistelee hienon kokonaisuuden.

Lupasin kertoa sadutuskeikkojen jälkeisistä fiiliksistäni. Olen vieraillut kahden viikon aikana invalidiliiton asukkaiden, monisairaiden vanhusten, dementoituneiden, sekä eri ikäisten koulaisten luona. Kaiken kaikkiaan olen tavannut 78 uutta ihmistä. Sadutuskirjani on täyttynyt lapsuuden muistoista, lemmikkieläintarinoista ja toinen toistaan villeimmistä seikkailuista. Keikkapäivät olivat työntäyteisiä, mutta aivan ihania. Olin ajatellut, että sadutusviikkojen jälkeen olen puhkipoikkirikki. Kävikin aivan päinvastoin. Sain tapaamistani ihmisistä virtaa ja iloista mieltä. Jokaisessa paikassa minut otettiin lämpimästi vastaan. Oli ihana nähdä miten ihmiset innostuivat ja tempautuivat tarinoiden maailmaan. Kyllä kannatti!

Mielenkiintoista matematiikkaa

Olettekos huomanneet meneillään olevan kirkkomuseon nimiäänestyksen prosentit. Minun oppimani matematiikan mukaan yhteenlasketuista prosenteista pitäisi tulla 100. Tämä periaate ei toteudu blogini äänestyksessä. Tämä taitaakin olla sen verran spesiaali juttu, että prosentitkin lasketaan ihan omien kaavojen mukaan.

Museolehtori maailmalla

Nyt on päässyt käymään niin, että en ole pystynyt pitämään kiinni periaatteestani, jonka mukaan kirjoittaisin kuulumisiani tänne noin kerran viikossa. Edellisestä viestistä on päässyt vierähtämään melkein kolme viikkoa. Olen potenut flunssaa ja ollut poissa työpisteeltäni muiden syiden takia. Ensimmäinen syy oli opettajien koulutustilaisuus, jonka suunnittelusta kerroin 18.9. Kuten arvelinkin, sadutus- ja teatterilaatikoiden käyttöön johdattelevat koulutuspäivät olivat työntäyteisiä, mutta antoisia. Näyttelijät Virpi ja Seija johdattelivat aluksi improvisaation maailmaan, jonka jälkeen koulutettavat tulivat vastaanotolleni sadutettaviksi. Sadutuksen tuloksena syntyi mielikuvituksellisia tarinoita, jotka lavastettiin teatterilaatikoiden avulla. Päivi Vornanen auttoi lavastusten tekemisessä ja Tiina Kekäläinen antoi vinkkejä äänien ja valojen toteuttamiseen. Päivän lopuksi näytelmät esitettiin toisille. Oli ihana nähdä miten antaumuksella jokainen koulutettava osallistui näytöksen rakentamiseen ja toteutukseen. Kuvista voit aistia tunnelmaa ja tutustua tuotoksiimme.

Seuraava kaksipäiväinen putki, jonka olin poissa työpisteeltäni johtui Uskontojen vuoropuhelu kasvatuksessa – tienä rauhaan –seminaarista. Seminaarissa käsiteltiin erityisesti mitä monikulttuurisuus tuo tullessaan uskonnon opetukseen. Itse valaisin hieman museon työsarkaa. Uskonnon opetus ei kuulu museon tehtäviin, mutta eri kulttuureista saapuvien henkilöiden taustat ja uskonnot on huomioitava museon perusnäyttelyä ja muita palveluita suunniteltaessa. En keskittynyt ainoastaan maahanmuuttajien kanssa toteutettuihin juttuihin, vaan kerroin myös projekteista, joita olemme tehneet päiväkoti-ikäisten ja vanhusten kanssa. Minusta jokainen museoon saapuva ryhmä on monikulttuurinen. Mikään ryhmä ei koostu yhdestä muotista valetuista ihmisistä, vaan ryhmät ovat aina sekoitus erilaisia mielipiteitä ja elämänkatsomuksia ja –kokemuksia omaavia ihmisiä. Oli jännä huomata miten yllättyneitä monet olivat kuullessaan museossa toteutetuista projekteista ja minun työstäni. Seminaariin osallistuminen oli hyvä muistutus siitä, että nykymuseoiden pedagoginen toiminta on vielä aika uutta monille ihmisille.

Museolehtorin työn yksi mukavimmista asioista on se, että saan tehdä töitä erilaisten ihmisten kanssa. Projektien kautta olen päässyt tutustumaan monen eri ammattialan asiantuntijaan. Koulutuspäivillä ja seminaarissa tapasin taas uusia mielenkiintoisia ihmisiä. Seminaarin lauantaipäivän ohjelma tapahtui Kalevalan koululla, jota Kuopiossa käyvät maahanmuuttajalapset käyvät. Maahanmuuttajien opetusta esitelleet opettajat tekivät minuun suuren vaikutuksen. Heidän työllään on iso merkitys maahanmuuttajaperheiden kotouttamisessa Suomeen. Koulussa tapahtuvan opetuksen lisäksi he käyttävät paljon aikaa perheille suunnatun vapaa-ajan toiminnan ohjaamiseen. Ihan häikäistyin heidän sitoutumisestaan omaan työhönsä.

Tulevina päivinä tapaan taas ison joukon uusia ihmisiä. Olen nimittäin käytettävissä sadutusohjaajana. On aika jännää jalkautua museon seinien ulkopuolelle. Luulen, että koululais- ja päiväkotiryhmien kanssa työskentely saattaa vaatia erilaisen lähestymistavan, kun minulla ei ole suojanani museon seinien arvovaltaa. Ainakin itse muistan, että sijaisiin ja muihin luokkaan tulleisiin vierailijoihin kokeiltiin surutta kaikki mieleen tulleet jekut. Kerron kokemuksistani kun keikkapäivät on takanapäin.

Mikä on kirkkomuseon kokoelmien tulevaisuus?

Jotta aika ei kävisi tylsäksi tämän suuren uudistumishankeemme keskellä, olen kahmaissut itselleni yhden uuden projektin. Nolona tunnustan julkisesti, että kokoelmapolitiikka on asia, joka on puuttunut museoltamme pitkän aikaa. Tokihan kokoelmiamme on hoidettu huolella ja asiantuntemuksella, mutta kokoelmanhoidon periaatteita ei ole kirjattu paperille. Ymmärrän kyllä hyvin tämän puutteen. Useiden vuosien aikana muotoutuneet toimintatavat ovat sitä hiljaista tietoa, jonka muotoileminen kirjalliseen muotoon ei ole niin kauhean helppo juttu.

Olen nyt kuitenkin uskaltautunut tarttumaan härkää sarvista. Sukeltaminen kokoelmanhoidon periaatteisiin on osoittautunut antoisaksi. Olen tutustunut muiden museoiden kokoelmapoliittisiin ohjelmiin ja ohjeisiin, joita museoille on laadittu kokoelmapolitiikan laadintaan (kiitos Susanna Pettersson!). Olen löytänyt prosessikaavioiden tapaisia ohjeita sisältäviä paksuja opuksia, ytimekkäisiin paketteihin koottuja tietoiskuja ja hieman hatarasti laadittuja katsauksia kokoelmiin. Tavoitteenani on saada aikaan ytimekäs paketti, joka olisi hyvä työkalu museon työntekijöille ja joka auttaisi museon asioista päättäviä ymmärtämään museotyön luonnetta ja tavoitteita.

Kokoelmapolitiikkamme linjauksia pohtiessani olen taas törmännyt samoihin asioihin, joita pohdin museon nimikysymyksen noustua esille. Tällä kertaa pohdintani liittyvät kokoelmiemme luonteeseen. Museomme kokoelmien ydin on syntynyt Karjalan seurakunnista ja luostareista evakuoidusta materiaalista. Kaikkea muutakin on tietysti ajan saatossa kertynyt. Säilytystiloistamme löytyy materiaalia, jonka säilytykseen ei museomme vähäisiä resursseja mielestäni kannattaisi uhrata. Esimerkkinä vaateharja, josta ei ole olemassa minkäänlaisia kontekstitietoja ja huonosti piirretty kuva alastomasta naisesta, josta ei siitäkään tiedetä mitään muuta kuin se, että se on aikanaan hankittu paikallisesta vanhojen tavaroiden liikkeestä. Varmasti kaikki museoiden kokoelmista vastaavat ymmärtävät mistä puhun. Miten näihin esineisiin tulisi suhtautua ja miten pitäisi toimia, että tällaisen materiaalin karttuminen saataisiin kuriin? Mitä meidän siis tulisi kerätä? Rajaammeko kokoelmistamme kokonaan pois aineiston, joka ei liity Suomen ja Karjalan ortodokseihin? Miten voimme dokumentoida nykypäivän ortodoksisuutta? Voimmeko ottaa vastaan kaiken seurakunnilta tänne toimitetun materiaalin? Tallennammeko Venäjän kirkon juhliin liittyvää materiaalia (esimerkkinä 1000-vuotisjuhlaan liittyvät muovipussit) ja ketkä ovat henkilöitä, joiden elämään liittyvää materiaalia tallennamme?

Kokoelmapolitiikkaprojekti muistuttaa mustekalaa, jonka jokainen lonkero vaatii oman pohdintansa. Kokoelman profiilin ja painopisteistä lähtee lonkero, jonka päässä on kartuntapolitiikka, toisessa on tutkimus, kolmannessa inventointi ja dokumentointi, neljännessä museon säilytys- ja turvallisuusasiat, viidennessä periaatteet lainaus- ja sijoitustoiminnalle, kuudennessa periaatteet esilläpidolle jne.jne.

Näillä asioilla tulen pian vaivaamaan työkavereitani. Talossa pitkään työskenteleviltä löytyy vastauksia useisiin kysymyksiin, mutta niiden puristaminen kirjalliseen muotoon vaatii hiomista ja pohdintaa. Onneksi tiedän heidän pitävän kokoelmapolitiikan laatimista tärkeänä. Tänään on kuitenkin minun syntymäpäiväni, enkä vielä ota kokoelmapolitiikan kysymyksiä esille kahvipöydässä, vaan tarjoan heille kääretorttua.

PS. Vaikka olen ehtinyt jo niinkin arvokkaaseen ikään kuin 35 v, en ole oppinut lisäämään blogiini kävijälaskuria. Voisiko joku ystävällinen neuvoa minulle miten se tehdään?

Suomen kirjoituskonemuseoksiko?

No nyt täällä on alkanut rytinä. Nilsiän kotiseutuyhdistyksen aktiivit ovat olleet täällä pari päivää ahkeroimassa. Vitriinien lasit on pinottu siististi odottamaan huomista kuljetusta. Metallikehikotkin on pian purettu palasiksi ja Simolan kotiseutukeskuksessa vitriinimme täytetään pian Nisiään liittyvästä materiaalista. Museon henkilökunta on keskittynyt ahkeroimaan muissa tiloissamme. Varastoja penkoessa, siivotessa ja siirtäessä olen tehnyt hienoja löytöjä. Mikäli tämä remonttimme venyy ja paukkuu (Yleensä remonttiaikataulut tuppaavat venymään. Kokemusta on omasta takaa. Keittiömme puoliksi maalattu seinä on ns. persoonallinen.), niin voisimme väliaikaisesti toimia lasku- ja kirjoituskonemuseona. Voisin hakea opetusministeriöltä rahaa työhyvinvointia edistävään työpajaan ”Kirjoituskonemuistelot arjen voimaannuttajana”. Työpajoissa palattaisiin mielikuvien ja käytännön työskentelyn avulla takaisin aikaan ennen tietokoneita. Miltä tuntuu, kun kirjoituskoneesta ei löydykään delete-nappulaa ja kaikki viestit on lähetettävä perinteisen postin välityksellä. Mikäli apuraha saadaan, voi ongelmaksi muodostua tarvikkeiden saanti. Saako kirjakaupoista enää sitä valkoista korjausmönjää, joka on pakattu kynsilakkapurkin näköisiin purkkeihin?

Aikaisemmissa tekstissäni olen jo maininnut lainattavista sadutuslaatikoistamme, joita kävin testailemassa yhdessä kerhoryhmässä. Jaan kokemukseni päiväkotien ja koulujen opettajille 19. ja 20.10. jolloin järjestämme yhdessä Kuopion kaupunginteatterin näyttelijöiden Seija Pitkäsen ja Virpi Rautsialan, taidekasvattaja Tiina Kekäläisen ja kuvataideopettaja Päivi Vornasen kanssa koulutuspäivän. Olin juuri suunnittelemassa päivän ohjelmaa. Koulutuksesta tulee mahtava, toivottavasti osallistuja ovat yhtä innostuneita koulutuksen jälkeen kun minä nyt. Luvassa on improvisaatioharjoituksia, jonka jälkeen sukelletaan sadutuksen maailmaan. Päivi jakaa ohjeita ja ideoita miten koulujen kaapeista löytyviä materiaaleja voidaan uudella tavalla hyödyntää teatterilta lainaan saatavien teatterilaatikoiden kanssa työskentelyssä ja Tiina ohjeistaa valo- ja äänisuunnittelun maailmaan. Mikä parasta meidän sadutuslaatikot ja teatterin laatikot sekä koulutus ovat ilmaista lystiä! Maanantain koulutuspäivään on vielä paikkoja jäljellä. Heräsikö kiinnostus? Kurkkaa nettisivuiltamme lisää tietoa ja ilmoittaudu mukaan. Halukkaat ja nopeimmat voivat varata minut ohjaamaan sadutusta. Päiväkotien ja koulujen lisäksi tulisin vierailisin mieluusti salkkuineni vanhainkodeissa ja palvelutaloissa. Sadutussalkkuja on yhteensä viisi kappaletta. Työstin niitä kesän aikana ja nyt pääsen itse testaamaan niitä käytännössä.

Aamulla printtasin pinon tietoa opetusministeriön ja muidenkin tahojen hakemuksia. Haluaisin saada aikaan sarjakuvaprojektin yläasteikäisille, tekstiilitekniikoita ja tuunailua työhyvinvointiin ja varttuneemmalle väelle sekä jotain kultaukseen liittyvää. Apurahan turvin voisin saada palkattua taiteilijoita tai muita ammattilaisia toteuttajiksi kanssani. Kyllä mulla on mukava työ!

Nimenmuutoskysymys on herättänyt yllättävän paljon kiinnostusta. Blogiin syntyneen herkullisen keskustelun lisäksi asia on puhututtanut täällä kirkkokunnan keskustalossa työskenteleviä henkilöitä. Kommentteja nimenmuutoksen puolesta ja vastaan olen saanut tutuilta ja tuntemattomiltakin, joita olen kaupungilla liikkuessani tavannut. Huomaan, että oma mielipiteeni asiasta ei olekaan enää niin kovin varma. Tämä ei tietenkään ole ollenkaan huono asia. Pohtiminen on poikaa sillä kirkkomuseon remontti ei ole pelkää ulkokuoren parantelua, vaan joudumme miettimään millainen museo haluamme olla. Mitä meiltä odotetaan ja halutaan, onko museolla jotain painolastia, josta nyt olisi päästävä eroon. Mihin pyrimme toiminnallamme? Olemmeko Suomen ortodoksisen kirkon käyntikortti ja ortodoksisuuden äänitorvi? Onko meidän roolimme asettaa asioita kyseenalaiseksi? Mistä näkövinkkelistä tarkastelemme maailmaa? Miten paljon painotamme näyttelyssämme ortodoksisuutta ja miten syvälle teologiaan sukellamme? Vai onko meidän humanistien syytä olla sukeltamatta teologiaan ollenkaan? Miten paljon tuomme esille muita uskontoja ja elämänkatsomuksia, ekumeenisuutta ja miten tämän toteutamme?

Isoja kysymyksiä eikö totta? Kun asiat alkavat tuntua liian painavilta, on aika siirtyä ruumiillisiin töihin. Tällä saralla olemmekin olleet ahkeria, kuten kuvasta näkyy. Tyhjät vitriinit nostavat tunnelmaa. Homma etenee ja pian pistetään seiniä sileäksi! No sitä joudumme kyllä valitettavasti vielä hieman odottelemaan. Remonttihanke nimittäin koskettaa muitakin tiloja kuin museon näyttely- ja asiakaspalvelutiloja. Ensin täällä käydään salaojituksien ja pihatöiden kimppuun, sitten korjataan varastotilojen kosteusvaurioita jne. Museon seinien purkamisen alkamista saamme siis odotella. Voisinhan minä tarmokkaana tyttönä ja joskus hieman malttamattomana ihmisenä käydä vähän auttamassa remonttimiehiä. Leka vaan käteen ja huiskimaan, eikös ne seinät silleen kaadu?

Kiitokset

Olen aivan äimän käkenä niistä kaikista kiitoksista, joita olen tämän blogini vuoksi saanut. Yhtä hauskimmista kiitoksista voi käydä kurkkaamassa napsauttamalla linkkipalkin Veri gud -otsikkoa.

Toinen uusi lisäys sivuillani on kilpailu, jossa voitte antaa mielipiteenne Suomen ortodoksisen kirkkomuseon nimestä. Olemme nimittäin väläytelleet ajatusta nimen muutoksesta. Taustalla vaikuttaa tavoite parantaa saavutettavuutta. Olen viimepäivinä mittaillut tilojamme ja etsimällä etsinyt kaikki paikat, joissa olisi tehtävä muutoksia eri kävijäryhmien saavutettavuuden parantamiseksi. Fyysisten esteiden lisäksi saavutettavuuden parantamisessa on huomioitava myös asenteet. Mitä meidän olisi tehtävä, että henkinen kynnys astua museoomme olisi nykyistä matalampi? Auttaisiko asiaan, jos nimestämme karsittaisiin pois sanat MUSEO, KIRKKO ja ORTODOKSINEN? Jokainen sana nimessämme, sitä Suomea lukuunottamatta, saattaa nostattaa joidenkin niskakarvat pystyyn. (Jotakin tietysti ärsyttää se Suomikin). Tilalle ottaisimme sitten jonkun lyhyemmän helposti lähestyttävän nimen. Näinhän Suomen taideteollisuusmuseo teki. Nykyään museo tunnetaan Designmuseona. Entä jos nimemme eteen jonkun lyhyen etuliitteen? Esimerkkinä Kubukumbu, Suomen Lähetysseuran museo.

Pitäisikö meidän nimen muutoksen sijaan pitää tiukasti kiinni nykyisestä nimestämme ja olla siitä ennemminkin ylpeitä? Olemmehan aika erityislaatuinen museo koko Euroopassa. Onko ajatukset nimen muutoksesta mielestänne aivan älyttöntä huuhailua tavoitella jotain, mitä todellisuudessa emme ole? Tulkitsetteko ajatuksemme nimiasiasta häpeäksi nykyistä nimeämme kohtaan, vai olemmeko mielestänne lähteneet rohkeasti uusille urille tässäkin asiassa? Itselläni on tästä aika selkeä mielipide, mutta sitä en teille vielä ähäkutti kerrokaan. Kertokaa mielipiteenne, osallistukaa kilpailuun ja antakaa nimiehdotuksia. Palkinto on luvassa parhaille ehdotuksille!

Taiteiden juhla

Tässä tunnelmia taiteiden juhlasta, jota siis vietimme 28.8. Illan aikana museossa vieraili noin 400 ihmistä. Tunnelma oli kaikin puolin iloinen. Kyyneleitä silmäkulmiin sai aikaiseksi vain tanssija Helena Ratisen puhutteleva Kehon vuoro -esitys. Tähän liitetty kuva on Helenan Talviuni-esityksestä, jonka jälkeen ovet suljettiin ja valot sammutettiin. Museon väki jatkoi iltaa hieman pidempään hyvästellen perusnäyttelyn kuohuvan juoman äärellä.

Vaihtuvien näyttelyiden purku on aloitettu ja aika monta esinettä perusnäyttelynkin puolelta on kiikutettu kuvattavaksi ennen kun ne pakataan odottelemaan uusia tiloja. Museokauppa on tyhjennettyä täysin. Tyhjät korttitelineet odottavat vain hakijoitaan.

Museon sulkeutumisesta huolimatta järjestämme asiakkaillemme palveluita. Lähden kohta koekäyttämään päiväkodeille ja kouluille suunnattuja sadutussalkkuja. Kun olen saanut salkut viimeisteltyä, niistä voi kurkata enemmän tietoja nettisivujemme Museo oppimisympäristönä -osuudesta. Löysin salkkuja kootessani ylen Tehosto-sivut, josta kuka tahansa voi ladata hienoja äänimaailmoja käyttöönsä. Onneksi talossamme on yksi tietokonenero, jolla oli vielä aikaa opastaa kuinka MP3 saa muunnettua sellaisiksi, että niiden pitäsi soida tavallisissa CD-soittimissa. Ehtisiköhän se tietokonenero opastaa minua vielä kuinka kuvia saa aseteltua blogin tekstin lomaan vähän järkevämmin?!

Minä, museolehtori Marja Louni, olen päättänyt antaa kaiken kansan päästä kurkistamaan mitä ihmettä museon toimistossa työskentelevät päivisin tekevät ja seuraamaan mitä museossa tapahtuu, kun näyttelyitä suunnitellaan ja rakennetaan. Tätä päätöstä en ole aivan omin päin tehnyt, sillä rohkeat kollegani täällä kirkkomuseossa ovat antaneet suostumukse näille tuleville paljastuksille.

Tänään vietämme Taiteiden juhlaa, joka on Kuopion kulttuuri- ja liikelaitosten yhteinen ilta. Juhliin osallistuvilla on mahdollisuus kiertää kohteita iltamyöhään saakka nauttien erilaisista tapahtumista, kulttuurista ja pimenevästä syksyisestä illasta. Me odotamme kävijöitä tarjoamalla mm. kirkonkellojen sottomahdollisuuden, tanssija Helena Ratisen kehollisen näyttelyopastuksen, viimeiset opastukset nykyiseen perusnäyttelyyn sekä mahtavia alennuksia Museokaupassamme. Myymälä pitäisi saada tyhjäksi, sillä maanantaina aloitamme perusnäyttelyn purkamisen. Seuraavan kerran asiakkailla on mahdollisuus tutustua kirkkomuseoon kesällä 2010, eli näyttelynvaihtomme on tällä kertaa aika pitkä. Yhdeksän kuukauden kiinniolo on herättänyt ihmetystä. Käytämmeköä tuon ajan kahvia juoden vai pasianssia pelaten. Se selviää teille seuraamalla tilitystäni, jota lupaan käydä täydentämässä viikoittain. Tämän illan tuunelmista raportoin kuvien kanssa. Kamera odottaa jo ladattuna pöydälläni.