Museolehtoripäivät Turussa ovat takanapäin. Junamatka molemmin suunnin sujui sukkelaan aina Tampereelle saakka, jolloin Stieg Larssonin dekkarin viimeinen osa päättyi. Turussa on aina mukava käydä. Samoin museoalan kollegoiden tapaaminen ja uusiin tutustuminen on virkistävää. Saimme tietoa oppimisvaikeuksista ja avoimista oppimisympäristöistä. Kuulimme tietysti myös sekä virallisia että epävirallisia katsauksia meneillään olevista ja toteutuneista hankkeista. Oli hienoa kuulla, että meille museolehtoreille on tulossa koulutusta Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenian ja museoliiton suunnalta. Helsingin yliopiston professori Hannu Salmi oli sen verran vakuuttava ja innostava tyyppi, että ainakin tuo Palmenian koulutusta aion kytätä. On hyvä, että järjestetään tilaisuuksia, joissa vaihdetaan kokemuksia ja esitellään toimintaa. Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että suorat henkilökohtaiset kontaktit erilaisiin asiakasryhmiin ja käytännön työ on opettaa parhaiten. Psykologin koulutus ei ole tarpeen, että voi toteuttaa työpajoja dysfasiapotilaiden kanssa. Avoin suhtautuminen, oma innostus ja etukäteen tapahtunut suunnittelu ryhmän ohjaajan kanssa takaavat hyvät eväät onnistumiselle. Erityisen hauskaa päivillä oli tavata naamatusten blogiani seuraavien ja kommenttejakin antaneiden ihmisten kanssa. Terveisiä vaan Vantaalle ja Porvooseen!
Lähempänä vaikuttavia kollegoita tapasimme koko kirkkomuseon henkilökunnan voimin täällä meidän museossamme. Kuopion museon henkilökunta oli havahtunut siihen, että virkistäytymään ei kannata välttämättä lähteä kovin kauas ja että lähellä olevat kiinnostavat kohteet jäävät usein liian vähälle huomiolle. Opastimme kollegoitamme huoneissa, jotka on tyhjennetty kaikesta esineistä vitriinejä myöten. Seinille kirjoitetut kysymykset ja ajatukset johdattelivat pohtimaan museotyön luonnetta ja kirkkomuseon tulevaisuutta. Ensimmäisissä kuvissa esiinnymme sekä me kirkkomuseo työntekijät että Kuopion museon väki tieto-elämys –janalla. Janan toisessa päässä on tieto ja toisessa elämys. Tehtävänä oli ottaa kantaa siihen kumpaa asiaa pitää museotyössä tärkeämpänä. Itse seison siellä elämyspuolella. Varmimpia mielipiteistään olivat molempien museoiden konservaattorit, jotka töröttävät tiukasti tiedon suunnalla. Tämä jana oli ehkä liian mustavalkoinen. Olisin sijoittanut mieluusti toisen jalkani tietoon, jos olisin ylettänyt. Mielestäni museoiden tulee tarjota elämyksiä, mutta niiden tarjoamien elämysten tulee perustua tiedolle. Viimeinen hämärä kuva on seinästä, johon kirjoitin erilaisia teemoja, joita olemme pyöritelleet suunnitelmissamme. Vieraat ja me itse ympyröimme seinältä kolme tärkeimpänä pitämäämme asiaa. Museon väen vierailu oli oikein mukava piristys päivään. Kun pienellä porukalla pyöriskelemme uudistuvaan perusnäyttelyyn liittyvien kysymysten kanssa, kohtaamme monia vaaroja. Ulkopuolisten tuomat ajatukset ja huomiot ovat monessa mielessä hyödyllisiä. Ne herättävät meidän katsomaan asioita ja kokonaisuutta museokävijän silmin ja tuovat uusia näkökulmia, joita emme ole välttämättä tullet ajatelleeksikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti