keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Eroon vanhasta ja uutta tilalle

Arkemme museossa helpottui huomattavasti, kun saimme eilen uuden jäsenen työyhteisöömme. Hänen nimensä on RICOH Actio MPC4500. Kaveri on vanha tuttu kirkollihallituksen puolelta, jossa hän palveli edellisen uransa aikana. Nyt hän on siirtynyt museoalalle. Entinen ystävämme (kuvassa) otti lopputilin jo kesällä. Täytyy rehellisesti tunnustaa, että hän olikin varsin hankala tyyppi. Oli tukossa vähän väliä eikä suostunut minkäänlaiseen yhteistyöhön. Hänellä oli hyvin mustavalkoinen kuva maailmasta. Nykyinen on värikkäämpi ja monipuolisempi.


Muut vanhat työkaverini jaksavat yllättää ja ilahduttaa. Viikonvaihteeseen ajoittuneen syntymäpäiväni kunniaksi minua odotti täällä paketti. Uuden saunatyynyn ansiosta sain uutta virtaa saunaremontin eteenpäin viemiseen ja toivottavasti viikon kuluttu pääsen testaamaan tyynyä käytännössä.

Opiskelurintamalle siirtynyt Hennakin lähetti jälleen kerran ihanan kortin ja hän taitaa tulla tapaamaan meitä kaikkia huomenna. Opiskeluihin liittyvä vierailu, mutta eiköhän siinä samalla kuulumiset ja juorutkin ehditä vaihtamaan.

1 kommentti:

  1. Hienon saunatyynyn olet saanut. Ja vielä savolaesella tekstillä präntättynä!

    Odotan vierailua innolla! Pitänee tehdä lista kaikista kerrottavista asioista ja kuulumisista...
    Huomiseen!
    Ci vediamo! A presto!

    VastaaPoista