Manulle illallinen

Mitä Manu tekee, kun hänelle on tarjolla kaksi illallista? Terveellistä
elämää viettävä Manu (näin oletan, onhan hän pitkäikäisimmäksi elänyt
presidenttimme) valitsee toisen ja sanoo toiselle ”kiitos ei”. Koen sielun
kumppanuutta Manun kanssa, sillä olen äskettäin ollut samanlaisessa
valintatilanteessa. Olen joutunut valitsemaan kahdesta hyvästä asiasta
toisen, kun monelle ei edes ole tarjolla yhtään vaihtoehtoa. Kyse on
työpaikasta. Valintani seurauksena olen siirtynyt uusiin maisemiin ja
jättänyt pestin Suomen ortodoksisen kirkkomuseon museolehtorina taakseni.
Samalla loppuu tämän blogin ylläpitäminen. (Vai loppuuko? Laittakaa toki toiveita, jos haluatte kuulla mitä kirkkomuseon seinietn sisällä tapahtuu. Jospa joku kollega innostuisi tilittämään.)

Nämä kolme vuotta kirkkomuseolla ovat olleet haastavia, antoisia ja ihania.
Olen saanut suunnitella ja toteuttaa mukavia projekteja. Peruskorjaushanke
on näiden vuosien aikana teettänyt töitä ja opettanut paljon. Välillä on
ollut ylämäkeä ja välillä sitten homma on tuntunut kivireen vetämiseltä.
Mutta yhteinen päämäärä ja hyvä henki on pysynyt kokoajan yllä.

En tähän pysty luettelemaan niitä kaikkia kiitoksen aiheita, joita haluaisin ja siksi
keskityn neljään tärkeimpään asiaan. Kiitos Marke, Päivi, Leena ja Teresa, minulle jää kova ikävä teitä.

Vilkas viikonvaihde

Vietin viikonlopun joulutyöpajan merkeissä täällä työmaalla. Sekä lauantaina että sunnuntaina monitoimitila Mosaiikissa valmistui jos jonkinlaisia upeita joulukoristeita ja vähän muutakin.

Kaisloista syntyi muun muassa enkeleitä, pukkeja ja joulutähtiä.



Kultauspisteesta sai kotiinviemisiksi pieniä kipsikuvioita kullatulla pinnalla. Muutamalla kultauksesta kiinnostuneella oli mukanaa oma esine. Tässä syntyi hieno pinta vanhalle taulunkehykselle.



Kuopion seurakunnan pappina toimiva Timo Hirvonen loihti kultakoukeroita moottoripyörän tankkiin. Näiden kokemusten perusteella voisimme pian järjestää moottoripyöräharrastajille omia kultauskursseja.

900 hengen työpaja

Teimme eilen ennätyksen. Minä yhdessä kahden muun kirkkomuseon työntekijän kanssa pidimme eilen työpajapäivän, johon osallistui lähes 900 lasta. Kuopion musiikkiksekuksella vietettiin Verraton Venäjä -tapahtumaa, jonka eilinen päivä oli suunattu 3-luokkalaisille. Erilaisten esitysten ja kielityöpajojen lomassa he tekivät itsellee diakehyksistä jääkaappimagneetit. Hieman hirvitti etukäteen miten työpajan ohjaaminen 900 hengelle onnistuu, mutta hyvällä organisoinnilla se meni suorastaan leppoisasti.

Lyhyestä virsi kaunis

Kirkolliskokous yhtyy kirkollishallituksen kollegion esitykseen myöntää kirkkomuseolle 500 000 euron takaus EU-hankkeen omarahoitusosuutta varten.

Miksi uudistua?

Peruskorjauksen myötä kirkkomuseo on joutunut suurennuslasin alle. On hyvä, että asioista keskustellaan ja tarkastellaan kriittisestikin. Pysyypähän mieli valppaana. En kuitenkaan kiellä sitä, etteikö museotyön tekeminen Suomen ortodoksisen kirkon alaisessa organisaatiossa tuntuisi välillä aika toivottomalta. Me museotyöntekijät olisimme päässeet helpommalla, kun olisimme jättäneet peruskorjaushaaveet vain haaveiksi ja jatkaneet entiseen malliin vanhalla perusnäyttelyllä. Itseni kohdalla ainakin voin sanoa, että jos näin olisi, en varmastikaan olisi tämän museon museolehtori. Ja toisekseen kirkon keskustalo olisi joka tapauksessa peruskorjattu ja museo olisi täytynyt laittaa kiinni, koska täällä talo on ollut aika ajoin tilassa, jossa museota ei olisi voitu pitää avoinna ja museon tiloja on tarvittu jos jonkinlaisen paikasta toiseen siirtyvän omaisuuden väliaikaissäilytykseen.

Miksi sitten en olisi suostunut jatkamaan vanhalla mallilla? Vanhan perusnäyttelyn sisältöä ja esillepanoa koskevien puutteiden lista on loputon. Näyttelyssä oli esillä runsaasti toinen toistaan upeampia esineitä. Ehtoolliskalkkeja, kenotafeja, sakramenttilippaita, ripityslippaita, erilaisia ikoneita, stikareja, feloneja, epitrakiileja jne. Ortodoksisuutta tuntevalle ihmiselle esineiden nimet sanovat jotain ja niiden käytöstä on ehkä jotain tietoa, mutta useimmille museon asiakkaille vierasperäiset nimet ovat täyttä hepreaa. Esineiden nimien ja ajoitusten lisäksi näyttelystä puuttui kokonaan informaatio, jossa olisi kerrottu kuinka näitä esineitä käytetään ja mikä on niiden merkitys. Esineistö oli jaoteltu eri huoneisiin teemoittain. Esimerkiksi eri luostareista evakuoidulle esineille oli varattu omat huoneensa. Olisi tietysti ollut huomaavaista asiakkaita kohtaan, että tästä jaottelusta olisi kerrottu selkeästi myös heille. Tieto Suomen ortodoksien historiasta lepäsi yhden kartan varassa, jota tulkitsemalla asiakkaiden tuli itse päätellä historian kulku. Myös perustiedot ortodoksisesta uskonnosta puuttuivat näyttelystä kokonaan. Kun vähäiset tekstit olivat pääosin suomenkielellä, ulkomaalainen asiakas joutui käyttämään mielikuvitustaan muodostaessaan käsitystä ortodoksisuudesta Suomessa. Mielikuvituksen ruokkiminen ei tietenkään ole huono asia, mutta on siinä riskinsäkin. Suurin osa suomalaisista kuuluu luterilaiseen kirkkoon. Vierailtuaan kirkkomuseossa monille ulkomaalaisille on jäänyt käsitys, että Suomessa ortodoksisuus on valtaväestön uskonto. (Ortodoksikiihkoinen voi tietysti pitää tätä väärinkäsitystä vain hyvänä asiana).

Museon remontoinnin tarve on selkeästi olemassa. Ilman mittavia rakenteellisia muutoksia uudistuksen tekeminen on turhaa. Teidän on helppo kuvitella museolehtorin sydämen tykytysten kiihtyvän kun 25 koululaista seikkaili pienissä huoneissa, joiden seiniä kiersivät huterat lasiseinäiset vitriinit. Vitriinilasien väliin jääneiden aukkojen vuoksi hälytysjärjestelmä aiheutti ongelmia reagoimalla vähän liiankin hyvin. Poliisi tuli tutuksi. Mitähän mahtanee ajatella se venäläinen matkanjohtaja, jonka kahden perättäisen ryhmän aikana virkavalta tuli tervehtimään hänen luotsaamiansa ryhmiä? Jos vitriinit aiheuttivat huolta museon työntekijöille, ovat asiakkaat saaneet harmaita hiuksia monien muiden asioiden kanssa. Epäselkeiden opasteiden vuoksi he ovat harhailleet milloin kirkollishallituksen, milloin arkkipiispan kanslian suuntaan etsien sisäänkäyntiä museon tiloihin. Hissille käveleminen on myöhäistä, kun sen olemassaolon on huomannut vasta kivuttuaan puoleenväliin portaita.

Museon henkilökunta teki vanhoissa tiloissa parhaansa parantaakseen tilojen toimivuutta. Seiniä maalaamalla, vaihtamalla esineiden paikkoja ja lisäämällä tekstiä vanhoihin vitriineihin ei museosta saada nykyisiä tarpeita vastaavaksi. Tiloja täytyy saada avarammiksi, ovet, portaat ja koko asiakaspalvelupiste on muutettava toimivammiksi. Näyttelyn sisältö kaipaa uutta näkökulmaa. Esinerunsauden sijaan on tuotava esille asia esineiden takaa. Museo, joka toimi Karjalasta tulleiden ortodoksien kotouttajana, oli auttamattomasti vanhentunut.

Saavutettavuus on asia, joka tullaan huomioimaan jokaisessa suunnittelun vaiheessa koski se sitten tilojen rakenteita tai näyttelyn sisältöä. Saavutettavuus on yhteen sanaan tiivistettynä mahdollistamista. Kirkkomuseo haluaa uudistuksen myötä mahdollistaa lukemisen, näkemisen, kuulemisen, ymmärtämisen, hahmottamisen ja viihtymisen turvallisesti. Erilaiset toimintatavat iästä, sukupuolesta, terveydentilasta ja toimintakyvystä riippumatta tulevat olemaan mahdollisia uudistetussa kirkkomuseossa. Tiedon omaksumisen eri tavat tullaan huomioimaan ja informaatiota välitetään kaikki aistit huomioon ottaen.

Selkeät opasteet, hyvin toimiva museokauppa ja eri aisteja aktivoiva näyttely palvelee kaikkia museon asiakasryhmiä. Fyysisten esteiden lisäksi saavutettavuuden parantamisessa on huomioitava myös asenteet. Kun tiloissa liikkuminen on tehty helpoksi ja näyttelyn sisällöt vastaavat erilaisten asiakasryhmien tarpeita, on myös pohdittava voimmeko madaltaa henkistä kynnystä, joka saattaa olla esteenä vierailuun kirkkomuseossa. Voimmeko tehdä jotain niiden asiakkaiden suhteen, jotka eivät ole pätkääkään kiinnostuneita museoista tai suhtautuvat uskontoon kielteisesti? Mikä kirkkomuseon rooli nykyisessä yhteiskunnassa, Suomessa, Kuopiossa, ortodoksisessa kirkossa on ja mihin suuntaan sitä halutaan kehittää? Nämä ovat kysymyksiä, jotka ovat tulleet ajankohtaisiksi uudistumisprosessin aikana.

Museot ovat ympäristöjä, joiden tulee tarjota aineksia oman identiteetin ja ympäröivän maailman pohdintaan. Kirkkomuseossa asioita lähestytään ortodoksisesta näkökulmasta ja tarjotaan asiakkaille mahdollisuus tutustua yhden uskontokunnan elämäntapaan. Asiakkaiden tulee löytää yhtymäkohtia omaan maailmaansa, oli se sitten ortodoksinen, hindulainen, islamilainen tai jotain aivan muuta. Kirkkomuseo on ympäristö kulttuurien väliseen dialogiin ja oman uskonnollisuuden tarkasteluun.Intiaanien sananlasku kehottaa olemaan tuomitsematta ihmistä ennen kuin on kävellyt mailin hänen mokkasiineissaan. Kirkkomuseo tarjoaa sovitettavaksi ortodoksiset mokkasiinit. Kirkkomuseon ovien tulee olla avoimet kaikille ja sen oikea sijaintipaikka on keskellä ihmisten arkea. Siirto nykyiseltä paikalta olisi hulluutta. Museotiloja on jo remontoitu näiden vuosien aikana, eikä sitä satsausta kannata heittää hukkaan. Edellisessä tekstissäni kävi jo ilmi kuinka paljon uuden museon rakentaminen kustantaisi. Helsinki on jo täynnä museoita, niin ,että kulttuurien museo jouduttiin sulkemaan kävijöiden puutteessa. Savonlinna on äkkiseltään ajateltuna museotyön kannalta aikamoinen haaste, kun taidemuseokin kuihtui siellä olemattomiin.

Tulisilla hiilillä, ajatuksia ennen kirkolliskokousta

Kirkolliskokous lähestyy jälleen. Kerran vuodessa järjestettävässä kirkolliskokouksessa päätetään monen muun asian ohella myös kirkkomuseota koskevista asioista. Toivon, että kirkolliskokouksen asiantuntevassa joukossa on ihmisiä, jotka tietävät tai ainakin näkevät tarpeelliseksi perehtyä siihen mitä ammatillisen museon hoitaminen pitää sisällään. On esitetty ihmettelyjä siitä mitä ihmettä ne museon työntekijät oikein puuhaavat, kun museohan on kiinni. Ja ylipäätään, kuuluuko kirkkomuseon toiminta kirkon strategiassa määriteltyihin kirkon ydintoimintoihin?

Suomen ortodoksinen kirkko linjaa strategiassaan tehtäväkseen ortodoksisten kulttuurilaitosten kanssa tehtävän yhteistyön, ikonitaiteen ja kirkkotekstiilien kehittämisen sekä kirkollisen arkkitehtuurin erityisyyden ymmärtämisen ja vaalimisen. Kirkkomuseon johtosäännössä määritellään kirkkomuseon tehtäväksi tallettaa, säilyttää, tutkia ja pitää esillä Suomen ortodoksisen kirkon aineellista ja visuaalista kulttuuriperintöä. Kirkkomuseossa tehtävä työ on kirkon strategian ydintoimintojen mukaista.

Kokoelmatyö on kaiken museotyön perusta. Kirkkomuseon kokoelmat muodostuvat aineistosta, joka on mittaamattoman arvokasta Suomen ortodoksisen kirkon kulttuurihistorian kannalta. Kokoelmat pitävät sisällään ikoneita, tekstiilejä ja sakraaliesineitä, joista vain noin 20% oli esillä vanhassa perusnäyttelyssä ja sielläkin tavaraa riitti yllin kyllin. Tästä voi päätellä esineiden kokonaismäärän runsauden. Lisäksi on vielä valokuvat, vanha kirjakokoelma ja muut arkistot.

Kirkkomuseo sai käyttöönsä sähköisen kokoelmanhallintaohjelman muutamia vuosia sitten. Inventointitietojen tarkastaminen ja siirtäminen sekä esineiden kuvaaminen ja vanhojen kuvien skannaaminen on työsarka, jota tehdään päivittäin. Miksi ihmeessä näin tehdään? Siksi, että museoiden esineet on luetteloitava, jotta niihin liittyvä tieto saadaan talletettua. Kontekstitiedottomien esineillä ei museossa tehdä juuri mitään. Toki kokoelmat olivat luetteloitu jo ennen Kosmoksen käyttöönottoa. Vanhat pahvikorteille tehdyt luettelot ovat kultaakin arvokkaammat, mutta niiden kanssa pelaaminen ei ollut kovin tehokasta. Sähköisessä ohjelmassa kaikki luetteloidut tietueet ovat löydettävissä mm. asiasanojen, nimen tai inventaarinumeron avulla tai näiden yhdistelmillä. Kirkon strategiassa korostetaan teknologian merkitystä kulttuuriperinnön tallentajana ja levittäjänä. Kosmos on tätä tarkoitusta palveleva ohjelma. Se on hyödyllinen, käytännöllinen ja kustannustehokas työväline, joka helpottaa kirkkomuseossa tehtävää arkityötä. Kokoelmatietoja tarvitaan päivittäin. Niitä käytetään näyttelyiden suunnittelussa, niitä kyselevät muut museot, opiskelijat, tutkijat, julkaisujen tekijät ja yksityiset ihmiset. Kosmos vähentää tarvetta liikutella arkoja museoesineitä. Perustiedot on saatavissa kätevästi, kuin esinetiedot kuvineen ovat tietokoneen näytöllä muutama napin painalluksella.

Strategiassaan kirkko painottaa teknologian hyödyntämistä pienten, hajallaan olevien yhteisöjen palvelijana ja palveluiden parantajana. Kirkkomuseo vie tätä tavoitetta eteenpäin jalkauttamalla Kosmoksen kirkon toimijoiden keskuuteen. Tavoitteena on, että eri toimijoiden hallussa oleva ortodoksisen kirkon esineistö luetteloidaan yhdenmukaisesti ja tiedot on kaikkien saatavilla yhteisessä tietokannassa. Kosmoksesta tullaan tekemään internetissä käytettävä avoin versio, jolloin tieto ortodoksisesta kulttuuriperinnöstä tulee laajan yleisön saavutettavaksi. Museoalalla tämä on jo arkipäivää. Kuka tahansa pystyy tutkailemaan muun muassa valtion taidemuseoiden sekä museoviraston kokoelmatietoja internetissä.

Kokoelmien luettelointi on vain yksi kokoelmatyön osa-alue. Vastaaminen tutkimuspyytöihin, asiantuntija-avun antaminen seurakunnille, muille museoille sekä yksityisille ihmisille on osa kirkkomuseossa tehtävää jokapäiväistä työtä, jonka lisäksi esineiden kunnosta huolehtiminen ja konservoiminen vaatii työtunteja. Myös mittava kuva-arkisto pitää sisällään kymmeniä tuhansia kuvia. Suurimpia kokonaisuuksia ovat kuvat luovutettujen alueiden kirkoista ja rukoushuoneista, luostareista, seurakuntaelämästä ja kirkollisista henkilöistä. Kuvakokoelma karttuu vuosittain lahjoituksilla ja digitaalisilla kokoelmakuvilla. Nämä kuvat ovat kaikkien niistä kiinnostuneiden käytössä ja kuvalainoja tuleekin tasaiseen tahtiin ja niidenkään hoitaminen ei tapahdu itsestään.

Kokoelmatyön lisäksi museon työntekijöitä on työllistänyt eri näyttelynjärjestäjien kanssa toteutetut näyttelyt, joita on toteutettu lähiaikoina muun muassa Kuopion muotoiluakatemian, Lapinlahden taidemuseon, Kuopion taidemuseon ja Suomen kivikeskuksen kanssa. Peruskorjaus ja uuden perusnäyttelyn suunnittelu on myös aikamoisen työllistävä projekti, joka on poikinut mittavia ja työläitäkin hankkeita, joista merkittävin on kirkkomuseon säätöiminen. Erilaisten rahoituskanavien selvittelykin on ollut oma työsarkansa.

Kokoelmatyön ja peruskorjauksen lisäksi työtä on tehty museopedagogiikan puolella. Kuten kaikki museon toiminta myös museopadagogiikka on tiiviisti yhteydessä museon kokoelmiin. Lainaan tähän blogikirjoitustani, jonka kirjoitin kirkolliskokoustunnelmissa viime vuonna: Työpajat, opetustuokiot, elämykselliset opastukset jne. ovat keinoja, joiden avulla avataan museon ydintä katsojille. Ne eivät ole vain päälle liimattua hauskuutusta, jonka avulla saadaan myös koululaisia käymään museoissa. Tämän eteen olemme tehneet kirkkomuseossa paljon töitä. Olemme solmineet toimivat yhteydet Kuopiossa toimiviin päiväkoteihin ja kouluihin. Olemme räätälöineet eri kävijäryhmille sopivia palveluja ja kouluttaneet työntekijöitä eri tapoihin hyödyntää museoita oppilaiden kanssa. Näin olemme pystyneet madaltamaan kynnystä astua museoon. Kirkkomuseossa on käynyt keväisin paljon luokkaretkiryhmiä ja hyvä näin. Pitkäjänteisen yhteistyön kautta olemme saaneet kasvatettua koulu- ja päiväkotiryhmien määrää myös muina vuoden aikoina. Opettajat ovat oppineet hyödyntämään kirkkomuseota opetussuunnitelmaan sopivana oppimisympäristönä. Museovierailu ei näille ryhmille ole hupivierailu ennen kesälomaa, vaan paikka, jossa eri oppiaineisiin liittyvä asia opitaan hieman erilaisessa ympäristössä kun ennen. Tämä on mielestäni suunta, johon museopedagogiikkaa pitää viedä. Kokemusten rohkaisemana yhteystyö vanhustyössä työskentelevien kanssa on saatu hyvälle alulle. Toimivien yhteistyömuotojen ja -käytäntöjen löytäminen ja niiden ylläpitäminen vaatii pitkäjänteistä ja jatkuvaa työtä. Tässä asiassa minulla on ollut onni tehdä työtä yhdessä muiden Kuopiossa toimivien kulttuurilaitosten kanssa. Meillä on monia hienoja työryhmiä, joiden avulla koko Kuopion kulttuuripuolen kouluille, päiväkodeille ja palvelutaloille suunnatut palvelut ovat suunnitelmallisia ja toiminta on pitkäjänteistä. Olen kirjoittanut näistä yhteistyömuodoista ja raportoinut muutamista tapahtumista ja koulutuksista, joita olemme aikaan saaneet. Kirkkomuseon näyttelytoiminnan ollessa kiinni pedagoginen työ on ollut vähintäänkin yhtä voimakasta kuin museon ollessa auki. Olen käyttänyt kekseliäisyyttäni ja jalkauttanut pedagogisen toiminnan kentälle. Myös näistä projekteista löytyy katsauksia aiemmissa kirjoituksissani.

Uutena työsarkana, josta olen kovin innoissani ja joka on saanut hyvän vastaanoton, on vasta valmistunut Monitoimitila Mosaiikki. Tila on suunniteltu huolella ja sen viimeistely on vielä hieman kesken. Tästä huolimatta se on otettu jo käyttöön ja todettu tarpeelliseksi ja toimivaksi. Tuleva vuosi tuo tullessaan muun muassa erilaisia kursseja ja työpajoja, joiden sisältöjen suunnittelu ja käytännön järjestelyt eivät kumma kyllä tapahdu itsestään.

Joulu on jo ovella

Ei kai nyt ihan vielä sentään? Kaupoissa on jo joulukrääsää, joten kai se joulu jo on ovella. Työkaverini avustuksella kokeilin joulukoristeiden tekemistä kaislasta, joka on minulle uusi materiaali. Tai olenhan minä sitä meren rannalla niittänyt aika monta kottikärryllista, mutta en ole sitä jatkojalostanut muualle kuin kompostiin. Nyt siis sain aikaiseksi enkeleitä ja pukkeja ja tähtösiä. Näitä tehdään isommalla porukalla työpajassamme 3. ja 4.12. Kaislojen lisäksi käytössä on muitakin materiaaleja ja koristeideoita. Tervetuloa työpajaan!